Aava

 

AAVA - Seuraa Pohjolan Tähteä

Aava on uusi kotimainen heittokalastuksen tuotemerkki. Aava on yhdistelmä vankkaa kokemusta, silkkaa intohimoa ja korkeimman desimaalin taitoa. Projektin taustalla on ensimmäisestä päivästä lähtien vaikuttanut joukko Suomen kärkipään kalastajia.

Aavan tarina pohjautuu Vision Groupin menestyksekkääseen historiaan kalastusvälineiden kehitystyössä. Yrityksemme 40-vuotinen taival alkoi kalastusvälineiden maahantuonnilla 1980-luvulla, jonka tuomat opit johtivat suomalaisen Vision Fly Fishing perhokalastustuotemerkin syntyyn 1997. Vision on osoitus rohkeudesta ja uskosta kotimaisen brändin menestykseen maailmalla. Aavan synty on yrityksellemme kuin paluu juurille. Uskomme, että kalastushullu kansamme on ansainnut uuden tähden, joka nousee Pohjolan ainutlaatuisista vesistöistä.

Vapoja ilman kompromisseja

Aavan mallistossa ei ole kompromisseja, vaan se on suunniteltu kohtaamaan ajatuksemme vapasarjasta, jossa maksimaalinen suorituskyky on laitettu kaiken etusijalle. Mallistomme kattaa tärkeimmät skandinaaviset kalalajit: hauki, ahven, kuha ja meritaimen. Jokainen vapa on useiden vuosien kehitys- ja testaustyön tulos, jossa olemme aidosti haastaneet jokaisen komponentin ja vallitsevan ajatuksen olemassa olevista huippuvavoista.

 

Aava takuu

Aava takaa, että materiaali- tai valmistusvirheestä johtuvan rikkoutumisen sattuessa Aava-tuotteesi korjataan tai vaihdetaan lähimpään nykyiseen malliin veloituksetta kahden ensimmäisen vuoden aikana ostopäivästä. Tämä takuu ei kata väärinkäyttöä, laiminlyöntiä, normaalia kulumista, tulipaloa, varkautta, katoamista tai tahallista vahinkoa. Kaikkiin tätä takuuta koskeviin vaatimuksiin on liitettävä päivätty ostotosite. Tämä takuu myönnetään lakisääteisten oikeutesi lisäksi.

EUR
20 tuotetta
Järjestys:
AAVA Ultimate Fishing Glove hanskat - Lippikset ja pipot - 6417512849289 - 1
AAVA Ultimate Fishing Glove hanskat - Lippikset ja pipot - 6417512849289 - 2
Aava

AAVA Ultimate Fishing Glove hanskat

Aava hanskat
Ultimate Fishing Glove hanskassa on puoliavoin peukalo ja etusormi, suljettu keskisormi sekä suljettu nimetön ja pikkusormi. Hanskassa on myös tuulenpitävä "kuori" joka voidaan rullata omaan...
(0)
39,90 €
Useita vaihtoehtoja
AAVA Alu Nipper siimaleikkuri - Työkalut - 6417512846486 - 1
AAVA Alu Nipper siimaleikkuri - Työkalut - 6417512846486 - 2
Aava

AAVA Alu Nipper siimaleikkuri

Siimaleikkuri
AAVA Alu Nipper on jousikuormitteinen alumiininen siimaleikkuri joka on koneistettu tankoalumiinista, joten se on erittäin vahva, kevyt ja hyvännäköinen. Sen kaksisävyinen anodisointi tekee...
(0)
19,90 €
Heti omasta varastosta 2 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
AAVA Flada avokelavapa - Avokelavavat - 6417512848831 - 1
AAVA Flada avokelavapa - Avokelavavat - 6417512848831 - 2
Aava

AAVA Flada avokelavapa

Avokelavapa 1+1-osainen
Flada-vapasarja on yksityiskohtaisesti mietitty kokonaisuus, joka palvelee hauenkalastajaa monipuolisesti eri viehekoossa ja kalastustyyleissä.
(0)
259,00 €
Useita vaihtoehtoja
AAVA Meri avokelavapa - Avokelavavat - 6417512844802 - 1
AAVA Meri avokelavapa - Avokelavavat - 6417512844802 - 2
Aava

AAVA Meri avokelavapa

Avokelavapa 1-osainen
Meri-vapasarja on todella kattava meritaimenen kalastukseen suunniteltu kokonaisuus, joka tarjoaa huippuvapoja sekä vene- että rantakalastajan tarpeisiin.
(0)
299,00 €
Useita vaihtoehtoja
AAVA Nordic Star Lippalakki - Lippikset ja pipot - 6417512844895 - 1
Aava

AAVA Nordic Star Lippalakki

Lippis/lippalakki
Täydellinen istuvuus on taattu Aava Star Is Born-lippiksellä, jossa on sekä snap back-säätö, että venyvä Flexfit®-pääpanta.
(0)
35,90 €
Heti omasta varastosta 3 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
AAVA Sensi Glove kynsikäs - Lippikset ja pipot - 6417512849302 - 1
AAVA Sensi Glove kynsikäs - Lippikset ja pipot - 6417512849302 - 2
Aava

AAVA Sensi Glove kynsikäs

Aava kynsikkäät
AAVA Sensi Glove kynsikäs on valmistettu 4-suuntaan joustavasta fleece kankaasta. Kämmenosassa on ohut, joustava ja kumitettu verkkokangas jonka ansiosta tunnet tärpit myös hanskat kädessä....
(0)
29,90 €
Useita vaihtoehtoja
AAVA Tyyli avokelavapa - Avokelavavat - 6417512849081 - 1
AAVA Tyyli avokelavapa - Avokelavavat - 6417512849081 - 2
Aava

AAVA Tyyli avokelavapa

Avokelavapa 1+1-osainen
Valitse Tyylisi. Drop shot, ned rig, crankbait, jerkbait, tailspin, chatterbait, carolina rig… Tyyli-vapasarjasta löytyy välineet jokaiseen kalastustyyliin.
(0)
349,00 €
Useita vaihtoehtoja