




Kahluuhousut näyttelevät suurta osaa, etenkin pidemmillä kalastusreissuilla. Hyvissä kahluuhousuissa on mukava seistä koko päivä. Onkin sanottu, että kahluuhousut ovat perhokalastajan tärkein lisävaruste, niiden hankintaan kannattaa siis panostaa.
Valikoimistamme löytyvillä Vision, Simms ja Guideline kahluuhousuilla pysyt kuivana ja voit nautiskellen keskittyä olennaiseen.































Kahluuhousut pitävät sinut kuivana kahlatessasi koskien kuohuissa ja kelluessasi renkaalla seisovissa vesissä. Rannalta kalastettaessa ei pääse sadekaan yllättämään. Vesi pysyy housujen ulkopuolella vaikka jätesäkissä seisoen, mutta entäpä tuo valtava kosteus housujesi sisäpuolella(?). Pitkän kahluu-/kelluntapäivän aikana nimittäin tulee helposti hiki, sillä jätesäkki ei “hengitä”. Siksi kahlaajat Kauttualta Kaliningradiin ovat siirtyneet käyttämään hengittävistä kankaista valmistettuja kahluuhousuja. Kankaita toki on erilaisia, ja eroja löytyy niin hengittävyydessä kuin kestävyydessäkin. Toisaalta myös leikkausratkaisut vaikuttavat kestävyyteen. Lisätietoa kunkin housumallin kankaista löydät tuotetiedoista.
Kahluuhousujen jatkeena ei suinkaan ole jonkinlaisia jalassa heiluvia ja kömpelöitä saappaita, vaan neopreenisukat, joiden päälle sujautat ergonomiaa sekä mukavuutta kunnioittavat kahluukengät, jotka luonnollisesti myös löydät verkkokaupastamme.
Kattava valikoimamme koostuu valituista Visionin, Guidelinen ja Simmsin kahlurimalleista, joissa on loistava hinta-laatusuhde. Valitse siis itsellesi sopivat pöksyt ja lähde nauttimaan suosikki harrastuksestasi – vaikka reissu olisi märkä, elämys voi olla kuiva!
Kahlureita sovitettaessa tulee ottaa huomioon seuraavat seikat:
Kahlaajia on monenlaisia, ja kaikille löytyy meiltä housut! “Se perus haalarimalli” on suositeltavin vaihtoehto, mikäli kahlailet kaikenlaisiin syvyyksiin tai jos et ole varma, kuinka syvälle aiot mennä. Niillä näet pääset upottamaan jopa napasi. Uimiseen suosittelemme kuitenkin urheiluvälineliikkeiden ja tavaratalojen myymiä uimahousuja tai vaahteranlehteä vesistön mukaan. Mikäli haarovälisi pysyy kuivana reissusta toiseen, riittää sinulle varsin hyvin vyötärömalli. Jos taas korkeintaan polvesi kastuvat, voit harkita kahluulahkeita, jotka kiinnitetään vyölle.
Kahluuhousujen saumat ovat teippauksistaan huolimatta herkimmät paikat rikkoutumaan. Suurin kulutus kohdistuukin sisäsaumaan, sillä ne hankaavat toisiinsa käveltäessä. Siksi suosittelemme housuja, joissa saumat ovat edessä ja takana.
Kesäkalastuksessa pelkkä ajatuskin takin pukemisesta voi olla tukalan kuuma, mutta jonnekin on takin taskujen tarvikkeet saatava. Tähän tarpeeseen on valmistettu kahluuhousuja, joissa on runsaasti taskuja ja erilaisia kiinnityspisteitä kaikenlaisille työkaluille. Vaikka akkuporavasaran ja muiden verkkovirtaa edellyttävien työkalujen käyttö onkin eräolosuhteissa vaikeaa; ainakin perhorasia, perukesiimarulla, koukkuviila ja siimaleikkurit kannattaa ottaa mukaan.
Äkillinen pissahätä jokirannassa? Kahluuhousut nostavat puettaessa paitasi kainaloihin? – Vetoketjulliset housut, ja heaven is a place on earth! Vetskari kuulostaa pieneltä yksityiskohdalta, mutta tekee housujen käytöstä silkkaa luksusta. Kohta pidät kahlureita töissäkin!