Alennuskoodi / lahjakortti
Onko sinulla kampanja- tai alennuskoodi?

Reput ja laukut

Reppu, laukku, rinkka, eräreppu, reppujakkara, pilkkireppu: rakkaalla ystävällä on monta nimeä ja käyttötarkoitusta. Kaikki edellämainitut eroavat toisistaan tarkalta käyttötarkoitukseltaan, mutta yhteistä niillä kaikilla on se, että niissä voi kantaa tavaroita kätevästi.

Reppu ja rinkka eroavat toisistaan sekä kooltaan, että käyttötarkoitukseltaan. Reppua voidaan käyttää lyhyillä luontoretkillä sekä eväslaukkuna ja tietenkin koulussa. Rinkka on kooltaan reppua suurempi, suuren kokonsa vuoksi se on usein käytössä myös reppua painavampi. Rinkka onkin suuniteltu tukemaan selkää ja tasaamaan rinkan paino molemmille hartioille niin, että pitkissäkään vaelluksissa selkä ei kipeydy kantamisesta. Rinkka voi ollaa kätevä myös lomamatkalla ja etenkin reppu... siis rinkkareissaamisessa.

Reppujakkara ja pilkkireppu puolestaan ovat reppuja, joissa on mukana myös jakkara/tuoli. Jakkara puolestaan on kätevä passissa, pilkillä ja tauolla. Lisäksi myös monet autourheilun harrastajat suosivat reppujakkaroita, joiden avulla on mukava ottaa eväät mukaan ja istua esimerkiksi ralliautoja odottaen metsässä.

EUR
225 tuotetta
Järjestys:
Guideline Experience Waistbag 6 vyölaukku - Perholiivit ja -laukut - 7033841072915 - 1
Guideline Experience Waistbag 6 vyölaukku - Perholiivit ja -laukut - 7033841072915 - 2
Guideline

Guideline Experience Waistbag 6 vyölaukku

Graphite
Guideline Experience Waistbag 6 on helppokäyttöinen ja kätevä vyölaukku. Sen avulla pidät tavarat mukana sekä järjestyksessä kalapäivän aikana.
(0)
139,00 €
Heti omasta varastosta 1 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Haghus Gunbag 35 asereppu - Asereput - 6438212019604 - 1
Haghus Gunbag 35 asereppu - Asereput - 6438212019604 - 4

Haghus Gunbag 35 asereppu

Vihreä ent. Korpimäki
Haghus Gunbag 35 -asereppu on uudistettu Korpimäki 35 reppu, joka on yhdistetty reppu ja asepussi. Repun useisiin taskuihin mahtuu paljon tarpeellista tavaraa, esimerkiksi repun etutaskut on...
(8)
104,90 €
Heti omasta varastosta 3 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Mil-Tec Rynnäkköreppu 20l - Päiväreput - 4046872175121 - 1
Mil-Tec

Mil-Tec Rynnäkköreppu 20l

Musta
Mil-Tec Rynnäkköreppu on erittäin kätevä ja kestävä reppu retkelle, matkalle, kouluun tai ihan minne vain missä reppua tarvitset. Repussa on paljon taskuja ja lokeroita, joihin on helppo jakaa...
(0)
46,90 €
Heti omasta varastosta 1 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Mil-Tec Rynnäkköreppu 20l - Päiväreput - 4046872175138 - 1
Mil-Tec

Mil-Tec Rynnäkköreppu 20l

Vihreä
Mil-Tec Rynnäkköreppu on erittäin kätevä ja kestävä reppu retkelle, matkalle, kouluun tai ihan minne vain missä reppua tarvitset. Repussa on paljon taskuja ja lokeroita, joihin on helppo jakaa...
(0)
46,90 €
Heti omasta varastosta 1 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Mil-Tec Rynnäkköreppu 40l - Päiväreput - 4046872260520 - 1
Mil-Tec

Mil-Tec Rynnäkköreppu 40l

Musta
Mil-Tec Rynnäkköreppu on erittäin kätevä ja kestävä reppu retkelle, matkalle, kouluun tai ihan minne vain missä reppua tarvitset. Repussa on paljon taskuja ja lokeroita, joihin on helppo jakaa...
(0)
55,90 €
Heti omasta varastosta 1 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Mil-Tec Rynnäkköreppu 40l - Päiväreput - 4046872260513 - 1
Mil-Tec

Mil-Tec Rynnäkköreppu 40l

Vihreä
Mil-Tec Rynnäkköreppu on erittäin kätevä ja kestävä reppu retkelle, matkalle, kouluun tai ihan minne vain missä reppua tarvitset. Repussa on paljon taskuja ja lokeroita, joihin on helppo jakaa...
(0)
55,90 €
Heti omasta varastosta 2 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Patriot Trekker reppujakkara - Reppujakkarat - 6417512536271 - 1
Patriot Trekker reppujakkara - Reppujakkarat - 6417512536271 - 2
Patriot

Patriot Trekker reppujakkara

Edullinen ja toimiva reppujakkara monipuoliseen retkeilyyn.
(0)
39,90 €
Heti omasta varastosta 2 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Pinewood Hunting 35l -reppujakkara - Reppujakkarat - 7331090158368 - 1
Pinewood

Pinewood Hunting 35l -reppujakkara

Pinewood Hunting reppujakkara on valmistettu pemeästä, äänettömästä ja vettähylkivästä micro-kankaasta.
(0)
129,00 €
Tuote tilapäisesti loppu
Rain Cover Lätt 45-50 - Rinkat - 7323451155277 - 1
Rain Cover Lätt 45-50 - Rinkat - 7323451155277 - 2
Fjällräven

Rain Cover Lätt 45-50

525 UN Blue
Rain Cover Lätt 45-55 on kevyt sadesuoja Kajka X-Lätt -rinkkaan. Valmistettu ilman PFAS-yhdisteitä.
(0)
39,90 €
Heti omasta varastosta 1 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Retki Finland Pro Reppujakkara - Reppujakkarat - 6418536004265 - 1
Retki

Retki Finland Pro Reppujakkara

Break-Up MossyOak
Retki Finland Pro reppujakkara on kirkkaan oranssin ja maastokuvion osalta suunnattu ennen kaikkea metsästäjille. Siinä on hengittävä/tukeva selkäosa, pehmustettu/vahvistettu istuin ja...
(0)
86,90 €
Heti omasta varastosta 2 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Retki Reppujakkara Finland Classic - Reppujakkarat - 6418536031483 - 1
Retki Reppujakkara Finland Classic - Reppujakkarat - 6418536031483 - 2
Retki

Retki Reppujakkara Finland Classic

Grafiitti
Retki Reppujakkara Finland Classic Grafiitti 100% kierrätetystä materiaalista valmistettu reppujakkara! Monikäyttöinen Retki Finland Classic -reppujakkara soveltuu erinomaisesti ulkoiluun sekä...
(0)
69,00 €
Heti omasta varastosta 3 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Retki Reppujakkara Sammal - Reppujakkarat - 6430058417538 - 1
Retki

Retki Reppujakkara Sammal

Retki Reppujakkara Sammal on 30 litrainen, joka soveltuu hyvin mm. kalastus- ja retkeilytarvikkeille.
(0)
55,90 €
Heti omasta varastosta 1 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Savotta Hatka 12L - Päiväreput - 6419134204002 - 1
Savotta Hatka 12L - Päiväreput - 6419134204002 - 2
Savotta

Savotta Hatka 12L

Vihreä
Savotta Hatka on pieni ja yksinkertaisen näköinen, mutta yllättävänkin monikäyttöinen päiväreppu. Muokattavuutensa ansiosta soveltuu moneen tilanteeseen ja tarpeeseen.
(0)
90,90 €
Heti omasta varastosta 2 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Savotta Jääkäri L - Rinkat - 6419134108751 - 1
Savotta Jääkäri L - Rinkat - 6419134108751 - 2
Savotta

Savotta Jääkäri L

Camo M05
Savotta Jääkäri on parannettu malli alkujaan Rajavartiolaitokselle suunnitellusta Rajapartiorepusta. Alkuperäinen Rajapartioreppu on klassikko vuodelta 1989 ja se on edelleen aktiivisessa...
(0)
379,00 €
Heti omasta varastosta 1 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Savotta Jääkäri L - Rinkat - 6419134108737 - 1
Savotta Jääkäri L - Rinkat - 6419134108737 - 2
Savotta

Savotta Jääkäri L

Musta
Savotta Jääkäri on parannettu malli alkujaan Rajavartiolaitokselle suunnitellusta Rajapartiorepusta. Rajajääkäri ei ole pelkkä perus rosna, vaan vaativalle käyttäjälle suunniteltu työkalu...
(2)
379,00 €
Heti omasta varastosta 1 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Savotta Jääkäri L - Rinkat - 6419134108720 - 2
Savotta Jääkäri L - Rinkat - 6419134108720 - 3
Savotta

Savotta Jääkäri L

Oliivinvihreä
Savotta Rajajääkäri on parannettu malli alkujaan Rajavartiolaitokselle suunnitellusta Rajapartiorepusta. Rajajääkäri ei ole pelkkä perus rosna, vaan vaativalle käyttäjälle suunniteltu...
(1)
389,00 €
Heti omasta varastosta 1 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Savotta Jääkäri M - Päiväreput - 6419134204507 - 1
Savotta Jääkäri M - Päiväreput - 6419134204507 - 2
Savotta

Savotta Jääkäri M

Kojootinruskea
Savotta Jääkäri on parannettu malli alkujaan Rajavartiolaitokselle suunnitellusta Kevyt Rajapartio- repusta. Repun suunnittelussa on kuunneltu aitoja käyttäjäkokemuksia ja lukuisista ideoista on...
(0)
219,00 €
Heti omasta varastosta 3 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Savotta Jääkäri M - Päiväreput - 6419134109222 - 1
Savotta Jääkäri M - Päiväreput - 6419134109222 - 2
Savotta

Savotta Jääkäri M

Oliivinvihreä
Savotta Jääkäri on parannettu malli alkujaan Rajavartiolaitokselle suunnitellusta Kevyt Rajapartio- repusta. Repun suunnittelussa on kuunneltu aitoja käyttäjäkokemuksia ja lukuisista ideoista on...
(0)
219,00 €
Heti omasta varastosta 3 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Savotta Jääkäri S - Päiväreput - 6419134108553 - 1
Savotta Jääkäri S - Päiväreput - 6419134108553 - 2
Savotta

Savotta Jääkäri S

Camo M05
Savotta Jääkäri-tuoteperheen pieni päiväreppu, tilavuus noin 20 litraa. Jääkäri S on monipuolinen päiväreppu joka soveltuu mm. retkeilyyn, matkailuun ja jokapäiväiseen arkikäyttöön....
(0)
159,00 €
Heti omasta varastosta 1 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Savotta Jääkäri XL - Rinkat - 6419134109321 - 1
Savotta Jääkäri XL - Rinkat - 6419134109321 - 2
Savotta

Savotta Jääkäri XL

Oliivinvihreä
Savotta Jääkäriperheen XL kokoinen kantolaite on paljon enemmän kuin normaali rinkka. Sen tarkkaan harkitut yksityiskohdat ja kattava ”molle” kujasto tekevät rinkasta modulaarisen ja...
(2)
609,00 €
Heti omasta varastosta 1 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Savotta Kahakka 15 l - Päiväreput - 6419134207782 - 1
Savotta Kahakka 15 l - Päiväreput - 6419134207782 - 2
Savotta

Savotta Kahakka 15 l

Oliivinvihreä
Savotta Kahakat on tehty niille 99% käyttäjistä jotka tarvitsevat suoraviivaista jokapaikanhöylä-tyyppistä päivä-/tappelureppua, joka on riittävän monikäyttöinen ja muokattava toimiakseen...
(0)
179,00 €
Heti omasta varastosta 1 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Savotta Kahakka 25 l - Päiväreput - 6419134207867 - 1
Savotta Kahakka 25 l - Päiväreput - 6419134207867 - 2
Savotta

Savotta Kahakka 25 l

M05 Woodland
Savotta Kahakka, eli pieni tappelu, on kirjaimellisuudessaan osuva pienelle taistelurepulle. Kahakoiden “erikoisuus” on se etteivät nämä ole “erikoisia” lainkaan. Nämä ovat vakavia...
(0)
229,00 €
Heti omasta varastosta 2 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Savotta Kahakka 25 l - Päiväreput - 6419134207836 - 1
Savotta Kahakka 25 l - Päiväreput - 6419134207836 - 2
Savotta

Savotta Kahakka 25 l

Oliivinvihreä
Savotta Kahakat on tehty niille 99% käyttäjistä jotka tarvitsevat suoraviivaista jokapaikanhöylä-tyyppistä päivä-/tappelureppua, joka on riittävän monikäyttöinen ja muokattava toimiakseen...
(0)
219,00 €
Heti omasta varastosta 2 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Savotta Kantamus 40l - Black - Rinkat - 6419134207959 - 1
Savotta Kantamus 40l - Black - Rinkat - 6419134207959 - 2
Savotta

Savotta Kantamus 40l - Black

Musta
Savotta Kantamus 40l - Musta Kantamus, eli “ihmisen kantama kuorma”, on yleispätevä, moneen tarpeeseen soveltuva ja mukautettava reppumalli. Skaalautuvuus ja kompressoitavuus mahdollistavat...
(0)
389,00 €
Tuote tilapäisesti loppu
Savotta Kantamus 40l - M05 Woodland - Rinkat - 6419134207966 - 1
Savotta Kantamus 40l - M05 Woodland - Rinkat - 6419134207966 - 2
Savotta

Savotta Kantamus 40l - M05 Woodland

Savotta Kantamus 40l - M05 Woodland Kantamus, eli “ihmisen kantama kuorma”, on yleispätevä, moneen tarpeeseen soveltuva ja mukautettava reppumalli. Skaalautuvuus ja kompressoitavuus...
(0)
399,00 €
Heti omasta varastosta 1 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Savotta Kantamus 40l - Vihreä - Rinkat - 6419134207935 - 1
Savotta Kantamus 40l - Vihreä - Rinkat - 6419134207935 - 2
Savotta

Savotta Kantamus 40l - Vihreä

Oliivinvihreä
Monipuolinen reppu useamman päivän reissuille, sisäinen alumiinirunko antaa tukevuutta painavien kuormien kantoon. Reppupussin tilavuus noin 40 litraa, läpässä lisää tilaa ja ulkopuolella...
(1)
389,00 €
Heti omasta varastosta 1 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Savotta Kantamus 60l - Black - Rinkat - 6419134208000 - 1
Savotta Kantamus 60l - Black - Rinkat - 6419134208000 - 2
Savotta

Savotta Kantamus 60l - Black

Savotta Kantamus 60l - Musta Kantamus 60L on Kantamus-reppumalliston suurempi malli. Iso, monipuolinen reppu pidemmille usean päivän reissuille. Sisäinen alumiinirunko antaa tukevuutta painavien...
(0)
489,00 €
Heti omasta varastosta 1 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Savotta Kantamus 60l - Green - Rinkat - 6419134207980 - 1
Savotta Kantamus 60l - Green - Rinkat - 6419134207980 - 2
Savotta

Savotta Kantamus 60l - Green

Savotta Kantamus 60l - Vihreä Kantamus 60L on Kantamus-reppumalliston suurempi malli. Iso, monipuolinen reppu pidemmille usean päivän reissuille. Sisäinen alumiinirunko antaa tukevuutta painavien...
(0)
489,00 €
Heti omasta varastosta 1 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Savotta Kantamus 60l - M05 Woodland - Rinkat - 6419134208017 - 1
Savotta Kantamus 60l - M05 Woodland - Rinkat - 6419134208017 - 2
Savotta

Savotta Kantamus 60l - M05 Woodland

Savotta Kantamus 60l - M05 Woodland Kantamus 60L on Kantamus-reppumalliston suurempi malli. Iso, monipuolinen reppu pidemmille usean päivän reissuille. Sisäinen alumiinirunko antaa tukevuutta...
(0)
499,00 €
Tuote tilapäisesti loppu
Savotta Keikka 30l, varustelaukku - Laukut - 6419134200189 - 1
Savotta Keikka 30l, varustelaukku - Laukut - 6419134200189 - 2
Savotta

Savotta Keikka 30l, varustelaukku

Musta
Savotta Keikka 30 litraa on keikkalaukkuperheemme pienin malli, tilavuus 30 litraa. Monipuolisesti käyttäjän tarpeisiin mukautettava laukku soveltuu niin vaativaan ammattikäyttöön kuin...
(0)
169,00 €
Heti omasta varastosta 2 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Savotta Keikka 30l, varustelaukku - Laukut - 6419134200172 - 1
Savotta Keikka 30l, varustelaukku - Laukut - 6419134200172 - 2
Savotta

Savotta Keikka 30l, varustelaukku

Oliivinvihreä
Savotta Keikka 30 litraa on keikkalaukkuperheemme pienin malli, tilavuus 30 litraa. Monipuolisesti käyttäjän tarpeisiin mukautettava laukku soveltuu niin vaativaan ammattikäyttöön kuin...
(2)
169,00 €
Heti omasta varastosta 2 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Savotta Keikka 50l, varustelaukku - Laukut - 6419134200196 - 1
Savotta Keikka 50l, varustelaukku - Laukut - 6419134200196 - 2
Savotta

Savotta Keikka 50l, varustelaukku

Oliivinvihreä
Savotta Keikkalaukkuperheen keskikokoinen malli, tilavuus 50 litraa. Monipuolisesti käyttäjän tarpeisiin mukautettava laukku soveltuu niin vaativaan ammattikäyttöön kuin vapaa-ajan matkoille ja...
(2)
219,00 €
Heti omasta varastosta 3 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Savotta Kukkaro vyölaukku, Musta - Vyölaukut - 6419134207379 - 1
Savotta

Savotta Kukkaro vyölaukku, Musta

Savotta Kukkaro vyölaukku - Musta Kompakti vyölaukku monipuolisilla sisätilan organisointimahdollisuuksilla ja lukuisilla ulkoisilla kiinnityspisteillä. Vyölaukut ovat luonnostaan...
(0)
66,90 €
Heti omasta varastosta 3 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Savotta Kukkaro vyölaukku, Vihreä - Vyölaukut - 6419134207355 - 1
Savotta Kukkaro vyölaukku, Vihreä - Vyölaukut - 6419134207355 - 2
Savotta

Savotta Kukkaro vyölaukku, Vihreä

Savotta Kukkaro vyölaukku - Vihreä Kompakti vyölaukku monipuolisilla sisätilan organisointimahdollisuuksilla ja lukuisilla ulkoisilla kiinnityspisteillä. Vyölaukut ovat luonnostaan...
(0)
66,90 €
Heti omasta varastosta 2 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Savotta Pystytasku L - Reppujen lisätaskut - 6419134109338 - 6
Savotta Pystytasku L - Reppujen lisätaskut - 6419134109338 - 7
Savotta

Savotta Pystytasku L

Savotta Pystytasku L on oiva yleistasku reppuihin ja rinkkoihin, joissa on PALS/MOLLE nauhakujastot.
(1)
40,90 € - 46,90 €
Useita vaihtoehtoja
Savotta Sadesuoja XL - Sadesuojat - 6419134383424 - 1
Savotta Sadesuoja XL - Sadesuojat - 6419134383424 - 2
Savotta

Savotta Sadesuoja XL

Vihreä
Savotta Sadesuoja XL on kunnollinen suoja suuriin noin 80-100 litraisiin rinkkoihin, kuten Jääkäri XL-rinkkaan. Suoja on valmistettu PU-pinnoitetusta 70D Nylon Ripstop kankaasta, joka on...
(1)
37,90 €
Heti omasta varastosta 2 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Savotta Tourniquet pouch - Reppujen lisätaskut - 6419134205177 - 1
Savotta Tourniquet pouch - Reppujen lisätaskut - 6419134205177 - 2
Savotta

Savotta Tourniquet pouch

Kiristyssidetasku, M05
Savotta Kiristyssidetasku on aika yksinkertainen tasku rakentuu pitkästä nauhapätkästä jonka sivut ja ulkoreunojen pidikelenkit muodostuvat leveästä kuminauhasta.
(1)
26,90 €
Heti omasta varastosta 1 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Savotta Tourniquet pouch - Reppujen lisätaskut - 6419134205146 - 1
Savotta Tourniquet pouch - Reppujen lisätaskut - 6419134205146 - 2
Savotta

Savotta Tourniquet pouch

Kiristyssidetasku, Vihreä
Savotta Kiristyssidetasku on aika yksinkertainen tasku rakentuu pitkästä nauhapätkästä jonka sivut ja ulkoreunojen pidikelenkit muodostuvat leveästä kuminauhasta.
(0)
26,90 €
Heti omasta varastosta 3 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Savotta Trinket Pouch 15x20cm - Reppujen lisätaskut - 6419134200332 - 1
Savotta Trinket Pouch 15x20cm - Reppujen lisätaskut - 6419134200332 - 2
Savotta

Savotta Trinket Pouch 15x20cm

Hook back, Orange
Savotta Trinket Pouch on pienen irtotavaran siisti organisointi reppujen ja laukkujen sisällä helpottaa elämää kummasti, Trinket Pouchit on tehty juuri tätä varten!
(0)
18,90 €
Heti omasta varastosta yli 3 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Savotta side pouch 6 - Reppujen lisätaskut - 6419134201414 - 1
Savotta side pouch 6 - Reppujen lisätaskut - 6419134201414 - 2
Savotta

Savotta side pouch 6

Oliivinvihreä
Savotta 6L side pouch sopii kaikkiin Jääkäri-sarjan reppuihin. Repuissa joissa on vähemmän kuin kuusi riviä PALS-nauhakujastoa sivuilla taskun pohja voi “roikkua”. Voit antaa...
(0)
45,90 €
Heti omasta varastosta 2 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Tatonka Barrel L Duffelilaukku 85l - Laukut - 4013236987102 - 1
Tatonka Barrel L Duffelilaukku 85l - Laukut - 4013236987102 - 2
Tatonka

Tatonka Barrel L Duffelilaukku 85l

Black
Tatonkan Barrel L -kokoisen duffelilaukun tilavuus on 85 litraa, ja se sopii viikon tai jopa kahden viikon matkatavaroiden säilytykseen. Jotta laukkua olisi helppo kantaa ja käyttää...
(0)
169,00 €
Tuote tilapäisesti loppu
Tatonka Lastenkraxe Kantolaite - Rinkat - 4013236233131 - 1
Tatonka Lastenkraxe Kantolaite - Rinkat - 4013236233131 - 2
Tatonka

Tatonka Lastenkraxe Kantolaite

Oliivinvihreä
Tatonka Lastenkraxe -kantolaitteella kuljetat painavia tai hankalan mallisia kuormia maastossa helposti ja turvallisesti. Sopii esimerkiksi teltan, makuualustojen, vesitonkkien, polttopuiden ja muiden...
(0)
209,00 €
Heti omasta varastosta 1 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Tatonka Skin Moneybelt, Rahavyö - Vyölaukut - 4013236986136 - 1
Tatonka Skin Moneybelt, Rahavyö - Vyölaukut - 4013236986136 - 2
Tatonka

Tatonka Skin Moneybelt, Rahavyö

Black
Tatonka Skin Moneybelt litteä rahavyö, jossa kaksi vetoketjullista taskua. Voidaan käyttää vaatteiden alla. Valmistettu ihoystävällisestä materiaalista.
(0)
15,90 €
Heti omasta varastosta 1 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Woodline Oak Reppujakkara - Reppujakkarat - 7333080051383 - 1
Woodline Oak Reppujakkara - Reppujakkarat - 7333080051383 - 2

Woodline Oak Reppujakkara

Woodline Oak Reppujakkaran etuosa muodostaa auki taitettavan apupöydän, joka kahden hihnan avulla pysyy paikoillaan.
(1)
139,00 €
Heti omasta varastosta 1 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä