Alennuskoodi / lahjakortti
Onko sinulla kampanja- tai alennuskoodi?

Reput ja laukut

Reppu, laukku, rinkka, eräreppu, reppujakkara, pilkkireppu: rakkaalla ystävällä on monta nimeä ja käyttötarkoitusta. Kaikki edellämainitut eroavat toisistaan tarkalta käyttötarkoitukseltaan, mutta yhteistä niillä kaikilla on se, että niissä voi kantaa tavaroita kätevästi.

Reppu ja rinkka eroavat toisistaan sekä kooltaan, että käyttötarkoitukseltaan. Reppua voidaan käyttää lyhyillä luontoretkillä sekä eväslaukkuna ja tietenkin koulussa. Rinkka on kooltaan reppua suurempi, suuren kokonsa vuoksi se on usein käytössä myös reppua painavampi. Rinkka onkin suuniteltu tukemaan selkää ja tasaamaan rinkan paino molemmille hartioille niin, että pitkissäkään vaelluksissa selkä ei kipeydy kantamisesta. Rinkka voi ollaa kätevä myös lomamatkalla ja etenkin reppu... siis rinkkareissaamisessa.

Reppujakkara ja pilkkireppu puolestaan ovat reppuja, joissa on mukana myös jakkara/tuoli. Jakkara puolestaan on kätevä passissa, pilkillä ja tauolla. Lisäksi myös monet autourheilun harrastajat suosivat reppujakkaroita, joiden avulla on mukava ottaa eväät mukaan ja istua esimerkiksi ralliautoja odottaen metsässä.

EUR
207 tuotetta
Järjestys:
Savotta Kantamus 40l - Vihreä - Rinkat - 6419134207935 - 1
Savotta Kantamus 40l - Vihreä - Rinkat - 6419134207935 - 2
Savotta

Savotta Kantamus 40l - Vihreä

Oliivinvihreä
Monipuolinen reppu useamman päivän reissuille, sisäinen alumiinirunko antaa tukevuutta painavien kuormien kantoon. Reppupussin tilavuus noin 40 litraa, läpässä lisää tilaa ja ulkopuolella...
(0)
389,00 €
Tuote tilapäisesti loppu
Fjällräven Singi Stubben - Reppujakkarat - 7323450522292 - 1
Fjällräven Singi Stubben - Reppujakkarat - 7323450522292 - 2
Fjällräven

Fjällräven Singi Stubben

Dark olive
23322-633 - Dark Olive Singi Stubben on kätevä päiväreppu, jossa on sisäänrakennettu kehys, jonka ansiosta reppua on mukava kantaa ja sen päällä on mukava istua. Reppuun mahtuu reilusti...
(7)
249,00 €
Heti omasta varastosta 3 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Fjällräven Totepack No. 2 - Fjällräven Totepack - 7323450091156 - 1
Fjällräven

Fjällräven Totepack No. 2

Navy
24229-560 Fjällräven Totepack No.2 - Navy Totepack on käytännöllinen laukku, joka on valmistettu kestävästä G-1000-materiaalista. Kassissa on nahkainen pohja ja käsisangat. Kassia voi kantaa...
(1)
159,00 €
Heti omasta varastosta 1 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Savotta Jääkäri L - Rinkat - 6419134108720 - 2
Savotta Jääkäri L - Rinkat - 6419134108720 - 3
Savotta

Savotta Jääkäri L

Oliivinvihreä
Savotta Rajajääkäri on parannettu malli alkujaan Rajavartiolaitokselle suunnitellusta Rajapartiorepusta. Rajajääkäri ei ole pelkkä perus rosna, vaan vaativalle käyttäjälle suunniteltu...
(1)
389,00 €
Tuote tilapäisesti loppu
Haghus Gunbag 35 asereppu - Asereput - 6438212019604 - 1
Haghus Gunbag 35 asereppu - Asereput - 6438212019604 - 4

Haghus Gunbag 35 asereppu

Vihreä ent. Korpimäki
Haghus Gunbag 35 -asereppu on uudistettu Korpimäki 35 reppu, joka on yhdistetty reppu ja asepussi. Repun useisiin taskuihin mahtuu paljon tarpeellista tavaraa, esimerkiksi repun etutaskut on...
(7)
104,90 €
Heti omasta varastosta yli 3 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Savotta Jääkäri M - Päiväreput - 6419134109222 - 1
Savotta Jääkäri M - Päiväreput - 6419134109222 - 2
Savotta

Savotta Jääkäri M

Oliivinvihreä
Savotta Jääkäri on parannettu malli alkujaan Rajavartiolaitokselle suunnitellusta Kevyt Rajapartio- repusta. Repun suunnittelussa on kuunneltu aitoja käyttäjäkokemuksia ja lukuisista ideoista on...
(0)
219,00 €
Tuote tilapäisesti loppu
Savotta Jääkäri XL - Rinkat - 6419134109321 - 1
Savotta Jääkäri XL - Rinkat - 6419134109321 - 2
Savotta

Savotta Jääkäri XL

Oliivinvihreä
Savotta Jääkäriperheen XL kokoinen kantolaite on paljon enemmän kuin normaali rinkka. Sen tarkkaan harkitut yksityiskohdat ja kattava ”molle” kujasto tekevät rinkasta modulaarisen ja...
(2)
609,00 €
Tuote tilapäisesti loppu
Savotta Keikka 30l, varustelaukku - Laukut - 6419134200189 - 1
Savotta Keikka 30l, varustelaukku - Laukut - 6419134200189 - 2
Savotta

Savotta Keikka 30l, varustelaukku

Musta
Savotta Keikka 30 litraa on keikkalaukkuperheemme pienin malli, tilavuus 30 litraa. Monipuolisesti käyttäjän tarpeisiin mukautettava laukku soveltuu niin vaativaan ammattikäyttöön kuin...
(0)
169,00 €
Tuote tilapäisesti loppu
Savotta Kantamus 60l - M05 Woodland - Rinkat - 6419134208017 - 1
Savotta Kantamus 60l - M05 Woodland - Rinkat - 6419134208017 - 2
Savotta

Savotta Kantamus 60l - M05 Woodland

Savotta Kantamus 60l - M05 Woodland Kantamus 60L on Kantamus-reppumalliston suurempi malli. Iso, monipuolinen reppu pidemmille usean päivän reissuille. Sisäinen alumiinirunko antaa tukevuutta...
(0)
499,00 €
Tuote tilapäisesti loppu
Savotta Kahakka 25 l - Päiväreput - 6419134207867 - 1
Savotta Kahakka 25 l - Päiväreput - 6419134207867 - 2
Savotta

Savotta Kahakka 25 l

M05 Woodland
Savotta Kahakka, eli pieni tappelu, on kirjaimellisuudessaan osuva pienelle taistelurepulle. Kahakoiden “erikoisuus” on se etteivät nämä ole “erikoisia” lainkaan. Nämä ovat vakavia...
(0)
229,00 €
Tuote tilapäisesti loppu
Savotta Jääkäri M - Päiväreput - 6419134204507 - 1
Savotta Jääkäri M - Päiväreput - 6419134204507 - 2
Savotta

Savotta Jääkäri M

Kojootinruskea
Savotta Jääkäri on parannettu malli alkujaan Rajavartiolaitokselle suunnitellusta Kevyt Rajapartio- repusta. Repun suunnittelussa on kuunneltu aitoja käyttäjäkokemuksia ja lukuisista ideoista on...
(0)
219,00 €
Tuote tilapäisesti loppu
5etta Torne 25 asereppu - Asereput - 7333080043357 - 1
5etta Torne 25 asereppu - Asereput - 7333080043357 - 2
5Etta

5etta Torne 25 asereppu

5etta Torne 25 asereppu on suunniteltu kiikaritähtäimellä varustettua kivääriä mukana kantavalle metsästäjälle ja koiranohjaajalle.
(2)
90,90 €
Heti omasta varastosta 3 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Fjällräven Totepack No. 1 - Fjällräven Totepack - 7392158901937 - 1
Fjällräven Totepack No. 1 - Fjällräven Totepack - 7392158901937 - 3
Fjällräven

Fjällräven Totepack No. 1

Black
24203-550 Fjällräven Totepack No. 1 - Black Monikäyttöinen G-1000 kankaasta tehty 14 litran kangaskassi, jota voidaan kantaa myös selässä kuten reppua. Kevyt ja käytännöllinen...
(6)
99,00 €
Heti omasta varastosta 2 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Fjällräven Abisko Friluft 45 S/M - Rinkat - 7323450939922 - 1
Fjällräven Abisko Friluft 45 S/M - Rinkat - 7323450939922 - 2
Fjällräven

Fjällräven Abisko Friluft 45 S/M

Navy
Fjällräven Abisko Friluft 45 S/M -Navy Hengittävä ja erinomaisen kantomukavuuden omaava kevyt ja kestävä reppu – täydellinen patikointiin jopa lämpimissä/kosteissa ilmanaloissa. Kevyessä...
(0)
209,00 €
Tuote tilapäisesti loppu
Fjällräven Kajka 65 S/M - Rinkat - 7323451017698 - 1
Fjällräven Kajka 65 S/M - Rinkat - 7323451017698 - 2
Fjällräven

Fjällräven Kajka 65 S/M

Coal Black
Fjällräven Kajka 65 S/M on uudistunut! Kestävä, mukava ja toiminnallinen – melko vaatimattomasta ulkonäöstään huolimatta Kajka 65 on edistyksellinen, aitoa Fjällräven-henkeä huokuva...
(0)
329,00 €
Tuote tilapäisesti loppu
Fjällräven Skule 28 - Päiväreput - 7323450785758 - 1
Fjällräven Skule 28 - Päiväreput - 7323450785758 - 2
Fjällräven

Fjällräven Skule 28

Navy
Fjällräven Skule 28 litrainen reppu on monikäyttöinen ja kestävä. Se soveltuu hyvin kevyisiin vaelluksiin ja päivättäisiin matkoihin. Reppu on valmistettu kestävästä, vettähylkivästä...
(2)
84,90 €
Heti omasta varastosta 2 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Savotta Kantamus 40l - M05 Woodland - Rinkat - 6419134207966 - 1
Savotta Kantamus 40l - M05 Woodland - Rinkat - 6419134207966 - 2
Savotta

Savotta Kantamus 40l - M05 Woodland

Savotta Kantamus 40l - M05 Woodland Kantamus, eli “ihmisen kantama kuorma”, on yleispätevä, moneen tarpeeseen soveltuva ja mukautettava reppumalli. Skaalautuvuus ja kompressoitavuus...
(0)
399,00 €
Tuote tilapäisesti loppu
5etta Snurresäcken reppujakkara - Reppujakkarat - 7333080015118 - 1
5etta Snurresäcken reppujakkara - Reppujakkarat - 7333080015118 - 2
5Etta

5etta Snurresäcken reppujakkara

5etta Snurresäcken reppujakkara 360° kiertyvällä istuimenna. Snurresäcken-reppujakkaran istuin kiertyy 360°, joten voit helposti ja äänettömästi kääntyä kaikkiin mahdollisiin suuntiin!...
(0)
199,00 €
Tuote tilapäisesti loppu
Fjällräven Totepack No. 2 - Fjällräven Totepack - 7323450091149 - 1
Fjällräven

Fjällräven Totepack No. 2

Black
24229-550 Fjällräven Totepack No.2 - Black Totepack on käytännöllinen laukku, joka on valmistettu kestävästä G-1000-materiaalista. Kassissa on nahkainen pohja ja käsisangat. Kassia voi kantaa...
(1)
159,00 €
Heti omasta varastosta 1 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Savotta Kantamus 40l - Black - Rinkat - 6419134207959 - 1
Savotta Kantamus 40l - Black - Rinkat - 6419134207959 - 2
Savotta

Savotta Kantamus 40l - Black

Musta
Savotta Kantamus 40l - Musta Kantamus, eli “ihmisen kantama kuorma”, on yleispätevä, moneen tarpeeseen soveltuva ja mukautettava reppumalli. Skaalautuvuus ja kompressoitavuus mahdollistavat...
(0)
389,00 €
Tuote tilapäisesti loppu
Fjällräven Kajka 75 M/L - Rinkat - 7323451017520 - 1
Fjällräven Kajka 75 M/L - Rinkat - 7323451017520 - 2
Ale -11%
Fjällräven

Fjällräven Kajka 75 M/L

Green
Fjällräven Kajka 75 M/L on uudistunut! Kestävä, mukava ja toiminnallinen – melko vaatimattomasta ulkonäöstään huolimatta Kajka 75 on edistyksellinen, aitoa Fjällräven-henkeä huokuva...
(0)
339,00 €Ovh. 379,00 €
Tuote tilapäisesti loppu
Fjällräven Kajka 85 - Rinkat - 7323451017568 - 1
Fjällräven Kajka 85 - Rinkat - 7323451017568 - 2
Fjällräven

Fjällräven Kajka 85

Coal Black
Fjällräven Kajka 85 on uudistunut! Kestävä, mukava ja toiminnallinen – melko vaatimattomasta ulkonäöstään huolimatta Kajka 85 on edistyksellinen, aitoa Fjällräven-henkeä huokuva rinkka....
(0)
379,00 €
Tuote tilapäisesti loppu
Savotta Jääkäri L - Rinkat - 6419134108751 - 1
Savotta Jääkäri L - Rinkat - 6419134108751 - 2
Savotta

Savotta Jääkäri L

Camo M05
Savotta Jääkäri on parannettu malli alkujaan Rajavartiolaitokselle suunnitellusta Rajapartiorepusta. Alkuperäinen Rajapartioreppu on klassikko vuodelta 1989 ja se on edelleen aktiivisessa...
(0)
379,00 €
Tuote tilapäisesti loppu
Savotta Kahakka 15 - Päiväreput - 6419134207812 - 1
Savotta Kahakka 15 - Päiväreput - 6419134207812 - 2
Ale -17%
Savotta

Savotta Kahakka 15

M05 Woodland
Savotta Kahakat on tehty niille 99% käyttäjistä jotka tarvitsevat suoraviivaista jokapaikanhöylä-tyyppistä päivä-/tappelureppua, joka on riittävän monikäyttöinen ja muokattava toimiakseen...
(0)
149,00 €Ovh. 179,00 €
Heti omasta varastosta 1 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Fjällräven Kajka 55 S/M - Rinkat - 7323451017636 - 1
Fjällräven Kajka 55 S/M - Rinkat - 7323451017636 - 2
Fjällräven

Fjällräven Kajka 55 S/M

Khaki Dust
Fjällräven Kajka 55 S/M on uudistunut! Kestävä, mukava ja toiminnallinen – melko vaatimattomasta ulkonäöstään huolimatta Kajka 55 on edistyksellinen, aitoa Fjällräven-henkeä huokuva...
(0)
345,00 €
Tuote tilapäisesti loppu
Fjällräven Skule 28 - Päiväreput - 7323450785765 - 1
Fjällräven Skule 28 - Päiväreput - 7323450785765 - 2
Fjällräven

Fjällräven Skule 28

Deep Forest
Fjällräven Skule 28 litrainen reppu on monikäyttöinen ja kestävä. Se soveltuu hyvin kevyisiin vaelluksiin ja päivättäisiin matkoihin. Reppu on valmistettu kestävästä, vettähylkivästä...
(1)
84,90 €
Heti omasta varastosta 1 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Fjällräven High Coast Totepack - Fjällräven Totepack - 7323451061868 - 1
Fjällräven High Coast Totepack - Fjällräven Totepack - 7323451061868 - 2
Fjällräven

Fjällräven High Coast Totepack

Mountain Green
23225 Fjällräven High Coast Totepack - Päälokerossa on tietokonetasku, jossa on topattu pohja ja pieni vetoketjullinen tasku. Koko laukku voidaan viikata sen etutaskuun, kun sitä ei käytetä....
(0)
90,90 €
Tuote tilapäisesti loppu
Fjällräven Abisko Friluft 45 M/L - Rinkat - 7323450939946 - 1
Fjällräven Abisko Friluft 45 M/L - Rinkat - 7323450939946 - 2
Fjällräven

Fjällräven Abisko Friluft 45 M/L

Navy
Fjällräven Abisko Friluft 45 M/L - Navy Hengittävä ja erinomaisen kantomukavuuden omaava kevyt ja kestävä reppu – täydellinen patikointiin jopa lämpimissä/kosteissa ilmanaloissa. Kevyessä...
(0)
209,00 €
Tuote tilapäisesti loppu
Fjällräven Skule 28 - Päiväreput - 7323450785741 - 1
Fjällräven Skule 28 - Päiväreput - 7323450785741 - 2
Fjällräven

Fjällräven Skule 28

Black
Fjällräven Skule 28 litrainen reppu on monikäyttöinen ja kestävä. Se soveltuu hyvin kevyisiin vaelluksiin ja päivättäisiin matkoihin. Reppu on valmistettu kestävästä, vettähylkivästä...
(6)
84,90 €
Heti omasta varastosta 2 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Fjällräven Lappland Vest Pack - Laukut - 7323451061790 - 1
Fjällräven Lappland Vest Pack - Laukut - 7323451061790 - 2
Fjällräven

Fjällräven Lappland Vest Pack

Dark Olive
Fjällräven Lappland Vest Pack on monikäyttöinen repun ja liivin yhdistelmä, joka soveltuu kaikenlaisille metsästäjille, koiranohjaajille ja metsänkävijöille.
(0)
249,00 €
Heti omasta varastosta 1 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Fjällräven Räven 28 - Fjällräven Räven - 7323450786199 - 1
Fjällräven Räven 28 - Fjällräven Räven - 7323450786199 - 2
Fjällräven

Fjällräven Räven 28

Basalt
Fjällräven Räven 28l on käytännöllinen arkireppu on nyt uudistettu. Uudelleen muotoilu, jossa vetoketjullinen päälokero ja useita taskuja. Tilaa myös läppärille (max. 15")....
(1)
107,90 €
Heti omasta varastosta 1 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Fjällräven Färden Duffel 80 - Laukut - 7323451061837 - 1
Fjällräven Färden Duffel 80 - Laukut - 7323451061837 - 2
Fjällräven

Fjällräven Färden Duffel 80

Green
Fjällräven Färden Duffel 80 on vettähylkivä ja kestävä duffelilaukku matkakayttöön. Duffeli on valmistettu kierrätetystä polyamidista, jossa TPE-lainointi.
(0)
189,00 €
Tuote tilapäisesti loppu
Fjällräven Skule 20 - Reput ja laukut - 7323450899219 - 2
Fjällräven Skule 20 - Reput ja laukut - 7323450899219 - 3
Fjällräven

Fjällräven Skule 20

Deep Forest
Fjällräven Skule 20 litrainen reppu on monikäyttöinen ja kestävä. Se soveltuu hyvin kevyisiin vaelluksiin ja päivättäisiin matkoihin. Reppu on valmistettu kestävästä, vettähylkivästä...
(0)
87,90 €
Tuote tilapäisesti loppu
Savotta Kahakka 25 l - Päiväreput - 6419134207836 - 1
Savotta Kahakka 25 l - Päiväreput - 6419134207836 - 2
Savotta

Savotta Kahakka 25 l

Oliivinvihreä
Savotta Kahakat on tehty niille 99% käyttäjistä jotka tarvitsevat suoraviivaista jokapaikanhöylä-tyyppistä päivä-/tappelureppua, joka on riittävän monikäyttöinen ja muokattava toimiakseen...
(0)
219,00 €
Tuote tilapäisesti loppu
Savotta Keikka 50l, varustelaukku - Laukut - 6419134200196 - 1
Savotta Keikka 50l, varustelaukku - Laukut - 6419134200196 - 2
Savotta

Savotta Keikka 50l, varustelaukku

Oliivinvihreä
Savotta Keikkalaukkuperheen keskikokoinen malli, tilavuus 50 litraa. Monipuolisesti käyttäjän tarpeisiin mukautettava laukku soveltuu niin vaativaan ammattikäyttöön kuin vapaa-ajan matkoille ja...
(2)
219,00 €
Heti omasta varastosta 1 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Fjällräven Räven 28 - Fjällräven Räven - 7323450786229 - 1
Fjällräven Räven 28 - Fjällräven Räven - 7323450786229 - 2
Fjällräven

Fjällräven Räven 28

Black
Fjällräven Räven 28l on käytännöllinen arkireppu on nyt uudistettu. Uudelleen muotoilu, jossa vetoketjullinen päälokero ja useita taskuja. Tilaa myös läppärille (max. 15")....
(0)
107,90 €
Heti omasta varastosta 2 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Fjällräven Räven 28 - Fjällräven Räven - 7323451102240 - 1
Fjällräven

Fjällräven Räven 28

Black/Black
Fjällräven Räven 28l on käytännöllinen arkireppu on nyt uudistettu. Uudelleen muotoilu, jossa vetoketjullinen päälokero ja useita taskuja. Tilaa myös läppärille (max. 15")....
(1)
107,90 €
Heti omasta varastosta 2 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Fjällräven Värmland Rucksack - Päiväreput - 7323450785611 - 1
Fjällräven Värmland Rucksack - Päiväreput - 7323450785611 - 2
Fjällräven

Fjällräven Värmland Rucksack

Dark Olive-Brown
23341-633-290 Fjällräven Värmland Rucksack - Dark Olive-Brown on hiljainen ja kestävä metsästysreppu ympärivuotiseen metsässä liikkumiseen. Reppu on valmistettu kestävästä G-1000 HeavyDuty...
(1)
209,00 €
Tuote tilapäisesti loppu
Tatonka Lastenkraxe Kantolaite - Rinkat - 4013236233131 - 1
Tatonka Lastenkraxe Kantolaite - Rinkat - 4013236233131 - 2
Tatonka

Tatonka Lastenkraxe Kantolaite

Oliivinvihreä
Tatonka Lastenkraxe -kantolaitteella kuljetat painavia tai hankalan mallisia kuormia maastossa helposti ja turvallisesti. Sopii esimerkiksi teltan, makuualustojen, vesitonkkien, polttopuiden ja muiden...
(0)
209,00 €
Heti omasta varastosta 1 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Fjällräven Abisko Friluft 35 S/M - Rinkat - 7323450939960 - 1
Fjällräven Abisko Friluft 35 S/M - Rinkat - 7323450939960 - 2
Fjällräven

Fjällräven Abisko Friluft 35 S/M

Navy
Fjällräven Abisko Friluft 35 S/M - Navy Hengittävä ja erinomaisen kantomukavuuden omaava kevyt ja kestävä reppu – täydellinen patikointiin jopa lämpimissä/kosteissa ilmanaloissa. Kevyessä...
(0)
199,00 €
Tuote tilapäisesti loppu
Fjällräven Totepack No. 1 - Fjällräven Totepack - 7392158901944 - 1
Fjällräven

Fjällräven Totepack No. 1

Navy
24203-560 Fjällräven Totepack No. 1 - Navy Monikäyttöinen G-1000 kankaasta tehty 14 litran kangaskassi, jota voidaan kantaa myös selässä kuten reppua. Kevyt ja käytännöllinen arkikäyttöön...
(2)
99,00 €
Heti omasta varastosta 2 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Genzo Mannarp Tuolireppu selkänojalla - Reppujakkarat - 7333080032689 - 1
Genzo Mannarp Tuolireppu selkänojalla - Reppujakkarat - 7333080032689 - 2
Genzo

Genzo Mannarp Tuolireppu selkänojalla

Genzo Mannarp Tuolireppu selkänojallaon klassinen ja tilava reppu, jossa paljon käytännöllisiä taskuja. Mannrpin olkaremmit ovat pehmeät ja leveät, mikä minimoi olkapäihin kohdistuvaa...
(0)
86,90 €
Heti omasta varastosta 2 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Fjällräven Skule 28 - Päiväreput - 7323451017889 - 1
Fjällräven Skule 28 - Päiväreput - 7323451017889 - 2
Fjällräven

Fjällräven Skule 28

Patina green
Fjällräven Skule 28 litrainen reppu on monikäyttöinen ja kestävä. Se soveltuu hyvin kevyisiin vaelluksiin ja päivättäisiin matkoihin. Reppu on valmistettu kestävästä, vettähylkivästä...
(0)
84,90 €
Heti omasta varastosta 1 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Savotta side pouch 6 - Reppujen lisätaskut - 6419134201414 - 1
Savotta side pouch 6 - Reppujen lisätaskut - 6419134201414 - 2
Savotta

Savotta side pouch 6

Oliivinvihreä
Savotta 6L side pouch sopii kaikkiin Jääkäri-sarjan reppuihin. Repuissa joissa on vähemmän kuin kuusi riviä PALS-nauhakujastoa sivuilla taskun pohja voi “roikkua”. Voit antaa...
(0)
45,90 €
Heti omasta varastosta 2 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Savotta Hatka 12L - Päiväreput - 6419134204002 - 1
Savotta Hatka 12L - Päiväreput - 6419134204002 - 2
Savotta

Savotta Hatka 12L

Vihreä
Savotta Hatka on pieni ja yksinkertaisen näköinen, mutta yllättävänkin monikäyttöinen päiväreppu. Muokattavuutensa ansiosta soveltuu moneen tilanteeseen ja tarpeeseen.
(0)
90,90 €
Heti omasta varastosta 2 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Retki Finland Pro Reppujakkara - Reppujakkarat - 6418536004265 - 1
Retki

Retki Finland Pro Reppujakkara

Break-Up MossyOak
Retki Finland Pro reppujakkara on kirkkaan oranssin ja maastokuvion osalta suunnattu ennen kaikkea metsästäjille. Siinä on hengittävä/tukeva selkäosa, pehmustettu/vahvistettu istuin ja...
(0)
86,90 €
Heti omasta varastosta 2 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Fjällräven Skule 28 - Päiväreput - 7323450857493 - 1
Fjällräven Skule 28 - Päiväreput - 7323450857493 - 2
Fjällräven

Fjällräven Skule 28

Terracotta Brown
Fjällräven Skule 28 litrainen reppu on monikäyttöinen ja kestävä. Se soveltuu hyvin kevyisiin vaelluksiin ja päivättäisiin matkoihin. Reppu on valmistettu kestävästä, vettähylkivästä...
(0)
84,90 €
Heti omasta varastosta 2 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Savotta Keikka 30l, varustelaukku - Laukut - 6419134200172 - 1
Savotta Keikka 30l, varustelaukku - Laukut - 6419134200172 - 2
Savotta

Savotta Keikka 30l, varustelaukku

Oliivinvihreä
Savotta Keikka 30 litraa on keikkalaukkuperheemme pienin malli, tilavuus 30 litraa. Monipuolisesti käyttäjän tarpeisiin mukautettava laukku soveltuu niin vaativaan ammattikäyttöön kuin...
(2)
169,00 €
Tuote tilapäisesti loppu
Pinewood Hunting 35l -reppujakkara - Reppujakkarat - 7331090158368 - 1
Pinewood

Pinewood Hunting 35l -reppujakkara

Pinewood Hunting reppujakkara on valmistettu pemeästä, äänettömästä ja vettähylkivästä micro-kankaasta.
(0)
129,00 €
Tuote tilapäisesti loppu
Savotta Jääkäri S - Päiväreput - 6419134108553 - 1
Savotta Jääkäri S - Päiväreput - 6419134108553 - 2
Savotta

Savotta Jääkäri S

Camo M05
Savotta Jääkäri-tuoteperheen pieni päiväreppu, tilavuus noin 20 litraa. Jääkäri S on monipuolinen päiväreppu joka soveltuu mm. retkeilyyn, matkailuun ja jokapäiväiseen arkikäyttöön....
(0)
159,00 €
Heti omasta varastosta 1 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Fjällräven High Coast Pocket - Fjällräven Pocket - 7323450752750 - 1
Fjällräven High Coast Pocket - Fjällräven Pocket - 7323450752750 - 2
Fjällräven

Fjällräven High Coast Pocket

Patina Green
23226-614 - Patina Green High Coast Pocket on minimalistinen olka- ja vyölaukku, jonka pystyy kiinnittämään monella eri tapaa. Laukku on vedenpitävää 100% kierrätysnailonia....
(0)
39,90 €
Tuote tilapäisesti loppu
Mil-Tec Rynnäkköreppu 40l - Päiväreput - 4046872260520 - 1
Mil-Tec

Mil-Tec Rynnäkköreppu 40l

Musta
Mil-Tec Rynnäkköreppu on erittäin kätevä ja kestävä reppu retkelle, matkalle, kouluun tai ihan minne vain missä reppua tarvitset. Repussa on paljon taskuja ja lokeroita, joihin on helppo jakaa...
(0)
55,90 €
Tuote tilapäisesti loppu
Woodline Oak Reppujakkara - Reppujakkarat - 7333080051383 - 1
Woodline Oak Reppujakkara - Reppujakkarat - 7333080051383 - 2

Woodline Oak Reppujakkara

Woodline Oak Reppujakkaran etuosa muodostaa auki taitettavan apupöydän, joka kahden hihnan avulla pysyy paikoillaan.
(1)
139,00 €
Heti omasta varastosta 1 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Fjällräven Räven 28 - Fjällräven Räven - 7323450786250 - 1
Fjällräven Räven 28 - Fjällräven Räven - 7323450786250 - 2
Fjällräven

Fjällräven Räven 28

Dark Olive
Fjällräven Räven 28l on käytännöllinen arkireppu on nyt uudistettu. Uudelleen muotoilu, jossa vetoketjullinen päälokero ja useita taskuja. Tilaa myös läppärille (max. 15")....
(0)
107,90 €
Heti omasta varastosta 1 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Savotta Kukkaro vyölaukku, Vihreä - Vyölaukut - 6419134207355 - 1
Savotta Kukkaro vyölaukku, Vihreä - Vyölaukut - 6419134207355 - 2
Savotta

Savotta Kukkaro vyölaukku, Vihreä

Savotta Kukkaro vyölaukku - Vihreä Kompakti vyölaukku monipuolisilla sisätilan organisointimahdollisuuksilla ja lukuisilla ulkoisilla kiinnityspisteillä. Vyölaukut ovat luonnostaan...
(0)
66,90 €
Heti omasta varastosta 3 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Fjällräven Foldsack No.1 - Päiväreput - 7392158958177 - 1
Fjällräven

Fjällräven Foldsack No.1

Black
24210-550 Foldsack No. 1 - Black Valmistettu erikoisvahvasta ja kestävästä materiaalista. Suuri päälokero, jossa on pohjastaan pehmustettu sisätasku enintään 15 tuuman kannettavalle...
(1)
129,00 €
Heti omasta varastosta 1 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Fjällräven High Coast Duffel 36 - Päiväreput - 7323451017407 - 1
Fjällräven High Coast Duffel 36 - Päiväreput - 7323451017407 - 2
Fjällräven

Fjällräven High Coast Duffel 36

Clay
Fjällräven High Coast Duffel 36 on täydellinen laukku pidemmille viikonloppureissuille.
(0)
129,00 €
Heti omasta varastosta 1 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Fjällräven High Coast Duffel 36 - Päiväreput - 7323451017421 - 1
Fjällräven High Coast Duffel 36 - Päiväreput - 7323451017421 - 2
Fjällräven

Fjällräven High Coast Duffel 36

Navy
Fjällräven High Coast Duffel 36 on täydellinen laukku pidemmille viikonloppureissuille.
(0)
129,00 €
Heti omasta varastosta yli 3 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Retki Reppujakkara Sammal - Reppujakkarat - 6430058417538 - 1
Retki

Retki Reppujakkara Sammal

Retki Reppujakkara Sammal on 30 litrainen, joka soveltuu hyvin mm. kalastus- ja retkeilytarvikkeille.
(0)
55,90 €
Heti omasta varastosta 1 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Fjällräven High Coast Crossbody - Reput ja laukut - 7323451017865 - 1
Fjällräven High Coast Crossbody - Reput ja laukut - 7323451017865 - 2
Fjällräven

Fjällräven High Coast Crossbody

221 clay
Fjällräven High Coast Crossbody on erittäin kevyt ja toimiva crossbody -laukku. Pehmustettu, säädettävä poikkivartalohihna on irrotettavissa, joten sitä voidaan käyttää myös varustekassina...
(1)
60,90 €
Tuote tilapäisesti loppu