Fjällräven

Fjällräven -tuotteet tunnistat tutusta kettulogosta, sekä tuotteeseen ommellusta pienestä ruotsinlipusta. Fjällräven on osa Fenix Outdoor konsernia, kuten mm. Primus.

Fjällräven on koko yli 50-vuotisen historiansa ajan halunnut valmistaa tuotteita yhden kantavan teeman mukaan: Valmistaa tuotteita, joiden avulla ihmisten on helpompi nauttia luonnosta.

Fjällrävenin perustaja Åke Nordin oli vasta 14-vuotias, kun hän omaa partiovaellustaan varten rakensi puusta omalle repulleen rungon. Åke oli lukenut lehdestä, että repun painon tulisi olla ylhäällä ja mahdollisimman lähellä selkää. Hän ei pitänyt lainkaan sen aikaisista repuista, jotka roikkuivat alaselässä kuormittaen selkää. Åken reppu sai heti paljon kiinnostusta kanssavaeltajilta ja hän saikin heti useita tilauksia. Tämä oli alkusysäys Åken kotikaupunkiinsa, Örnsköldsvikiin perustettavalle yritykselle, Fjällrävenille.

Fjällräven Klassikot

Vaikka vuonna 1978 julkaistu Kånken -reppu onkin ehdoton ja tunnetuin Fjällräven klassikko, löytyy klassikkoja enemmänkin. Tällaisia tuotteita ovat mm. Grönland -takki vuodelta 1968, Expedition Dun -takki vuodelta 1974 ja Vidda -housut vuodelta 1999. Lisäksi monet Fjällräven -tuotteet kuten Keb Trousers -housut ja Kajka -reppu ovat saaneet useita palkintoja ympäristöyställisyydestään sekä käytettävyydestään.

Fjällrävenin vuonna 1960 alkanut vaellus parempien retkeily varusteiden sekä helpomman luonnosta nauttimisen puolesta jatkuu edelleen. Uusia klassikoita halutaan edelleen luoda ja Fjällräven onkin panostanut erityisesti ympäristöystävällisten tuotteiden valmistukseen, kuten esimerkiksi 95% kierrätetyistä muovipuolloista valmistettuihin Re-Kånken -reppuihin.

Katso myös Fjällrävenin tunnetuimman tuotteet: Kånken -reput.

Fjällräven Tuotteet
Fjällräven Vardag Crossbody - Päiväreput - 7323450680268 - 1
Fjällräven Vardag Crossbody - Päiväreput - 7323450680268 - 2
Fjällräven

Fjällräven Vardag Crossbody

Storm
27247-638 Fjällräven Vardag Crossbody - Storm Laukun päälokerossa, että sisätaskussa on vetoketjut ja selkää vasten olevassa takaosassa on näppärä vetoketjullinen tasku.
(1)
57,90 €
Tuote tilapäisesti loppu
Fjällräven Kånken Hip Pack - Fjällräven Kånken Hip Pack - 7323450598518 - 1
Fjällräven Kånken Hip Pack - Fjällräven Kånken Hip Pack - 7323450598518 - 2
Fjällräven

Fjällräven Kånken Hip Pack

Frost Green
Fjällräven Kånken Hip Pack -vyölaukku tarjoaa kompaktin säilytysratkaisun varusteillesi, kun haluat kantaa mukanasi mahdollisimman vähän tavaraa.
(0)
45,00 €
Tuote tilapäisesti loppu
Fjällräven Abisko Bottle Pocket - Reppujen lisätaskut - 7323451088339 - 1
Fjällräven Abisko Bottle Pocket - Reppujen lisätaskut - 7323451088339 - 2
Fjällräven

Fjällräven Abisko Bottle Pocket

Black
Fjällräven Abisko Bottle Pocket Fjällräven Abisko Bottle Pocket Tuotetiedot: Tehtaan malli: F23100177 Tehtaan väri: 550 Black Tilasitko vahingossa vääränlaisen tuotteen? - Ei hätää!...
(0)
39,90 €
Heti omasta varastosta 1 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Fjällräven Canvas Belt - Vyöt ja henkselit - 7323451156168 - 1
Fjällräven

Fjällräven Canvas Belt

118 Fossil
Fjällrävenin vyö on canvasista valmistettu armeijavyö. Metallisolki ja säädettävä pituus.
(0)
39,95 €
Heti omasta varastosta 1 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Fjällräven Canvas Brass Belt - Vyöt ja henkselit - 7323450077181 - 1
Fjällräven

Fjällräven Canvas Brass Belt

Black
Fjällräven Canvas Brass Belt on kestävä canvas-vyö, jonka pituutta voi säätää. Messinkikäsitelty armeijasolki. Valmistettu ilman PFAS-yhdisteitä.
(0)
34,90 €
Heti omasta varastosta 1 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Fjällräven Kånken Organizer - Fjällräven lisävarusteet - 7323451061967 - 1
Fjällräven Kånken Organizer - Fjällräven lisävarusteet - 7323451061967 - 2
Fjällräven

Fjällräven Kånken Organizer

Ox Red
Fjällräven Kånken Organizer on ratkaisu kaikille heille, jotka kuluttavat liikaa aikaa etsien pikkutavaroitaan oman suosikkireppunsa pohjalta. Tämän älykkään taskuilla ja kynänpidikkeillä...
(0)
33,90 €
Heti omasta varastosta yli 3 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Fjällräven Greenland Wax 90g - Hoitoaineet - 7392158015450 - 1
Fjällräven Greenland Wax 90g - Hoitoaineet - 7392158015450 - 2
Fjällräven

Fjällräven Greenland Wax 90g

G1000-kankaan hoitovaha 90 grammaa
Fjällräven Greenland Wax on luonnonmukainen tapa vahvistaa Fjällräven G1000 -kankaasta valmistettujen vaatteiden vedenpitävyyttä ja kulutuksenkestoa. Se pidentää vaatteen käyttöikää...
(2)
10,90 €
Heti omasta varastosta yli 3 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Fjällräven Kånken Bottle Pocket - Fjällräven lisävarusteet - 7323450680206 - 4
Fjällräven Kånken Bottle Pocket - Fjällräven lisävarusteet - 7323450680206 - 6
Fjällräven

Fjällräven Kånken Bottle Pocket

Black
23793-550 - Black Fjällräven Kånken Bottle pocket taskulla voit laajetaa Kånken-reppusi mahdollisuuksia. Ihanteellinen lisävaruste, kun tarvitset vähän lisää tilaa suosikkireppuusi....
(0)
25,90 €
Heti omasta varastosta 2 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Fjällräven Kånken Shoulder Pads - Shoulder pads - 7323450522407 - 1
Fjällräven

Fjällräven Kånken Shoulder Pads

Black
23505-550 Kånken Shoulder pads - Black Olkahihnan pehmikkeet parantavat kantomukavuutta. Nämä soveltuvat Kånken -reppujen 25mm leveille olkahihnoille.
(1)
19,00 €
Heti omasta varastosta yli 3 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Fjällräven Kånken Chest Strap - Chest strap - 7323450857578 - 1
Fjällräven

Fjällräven Kånken Chest Strap

Ochre
23507-160 - Ochre, Kånken-reppuihin sopiva rintaremmi.
(0)
11,90 €
Heti omasta varastosta 1 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
1960 Logo Långtradarkeps cap - Kesä - 7323450601263 - 1
Fjällräven

1960 Logo Långtradarkeps cap

Black
Fjällräven 1960 Logo Långtraderkeps on hyvä lippalakki joka pelastaa huonon hiuspäivän ja estää silmien siristelyn aurinkoisina päivinä. Klassinen trucker-malli
(0)
40,90 €
Useita vaihtoehtoja
1960 Logo Långtradarkeps cap - Kesä - 7323450648459 - 1
1960 Logo Långtradarkeps cap - Kesä - 7323450648459 - 2
Fjällräven

1960 Logo Långtradarkeps cap

Deep Forest
Fjällräven 1960 Logo Långtraderkeps on hyvä lippalakki joka pelastaa huonon hiuspäivän ja estää silmien siristelyn aurinkoisina päivinä. Klassinen trucker-malli
(0)
40,90 €
Useita vaihtoehtoja
Fjällräven 1960 Logo Hat - Talvi - 7323450635282 - 1
Fjällräven 1960 Logo Hat - Talvi - 7323450635282 - 2
Fjällräven

Fjällräven 1960 Logo Hat

Mustard Yellow
Fjällräven 1960 Logo Hat on lampaanvillasta valmistettu paksu neuleopipo, jossa leveä käännetty reuna.
(0)
60,90 €
Heti omasta varastosta 1 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Fjällräven 1960 Logo Hat - Talvi - 7323450635299 - 1
Fjällräven 1960 Logo Hat - Talvi - 7323450635299 - 2
Fjällräven

Fjällräven 1960 Logo Hat

True Red
Fjällräven 1960 Logo Hat on lampaanvillasta valmistettu paksu neuleopipo, jossa leveä käännetty reuna.
(0)
60,90 €
Heti omasta varastosta 1 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Fjällräven 1960 Logo belt - Vyöt ja henkselit - 7323450849719 - 1
Fjällräven

Fjällräven 1960 Logo belt

Black
Fjällräven 1960 Logo belt kanvasvyö metallisoljella, jossa 1960 -logo.
(0)
35,90 €
Heti omasta varastosta 1 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Fjällräven 1960 Logo belt - Vyöt ja henkselit - 7323450849726 - 1
Fjällräven

Fjällräven 1960 Logo belt

Dark navy
Fjällräven 1960 Logo belt kanvasvyö metallisoljella, jossa 1960 -logo.
(0)
35,90 €
Heti omasta varastosta 1 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Fjällräven Abisko Bottle Pocket - Reppujen lisätaskut - 7323451088322 - 1
Fjällräven Abisko Bottle Pocket - Reppujen lisätaskut - 7323451088322 - 2
Fjällräven

Fjällräven Abisko Bottle Pocket

Mustard Yellow
Fjällräven Abisko Bottle Pocket Fjällräven Abisko Bottle Pocket Tuotetiedot: Tehtaan malli: F23100177 Tehtaan väri: 161 Mustard Yellow Tilasitko vahingossa vääränlaisen tuotteen? - Ei...
(0)
39,90 €
Heti omasta varastosta 1 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Fjällräven Abisko Endurance 4 - Teltat ja tarvikkeet - 7323450206833 - 1
Fjällräven Abisko Endurance 4 - Teltat ja tarvikkeet - 7323450206833 - 2
Fjällräven

Fjällräven Abisko Endurance 4

Pine Green
Abisko Endurance 4 on tilava ja vakaa neljän vuodenajan tunneliteltta, jossa on tasakorkuinen sisäteltta ja pääabsidi. Tämä tekee telttailusta miellyttävää ja helpottaa pitkien sadepäivien...
(2)
1099,00 €
Tilattavissa
Tulossa erä varastoon 1 kpl (päivämäärää ei vahvistettu)
Fjällräven Abisko Friluft 35 M/L - Rinkat - 7323450939984 - 1
Fjällräven Abisko Friluft 35 M/L - Rinkat - 7323450939984 - 2
Fjällräven

Fjällräven Abisko Friluft 35 M/L

Navy
Fjällräven Abisko Friluft 35 M/L - Navy Hengittävä ja erinomaisen kantomukavuuden omaava kevyt ja kestävä reppu – täydellinen patikointiin jopa lämpimissä/kosteissa ilmanaloissa. Kevyessä...
(0)
199,00 €
Heti omasta varastosta 1 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Fjällräven Abisko Friluft 35 M/L - Rinkat - 7323450939991 - 1
Fjällräven Abisko Friluft 35 M/L - Rinkat - 7323450939991 - 2
Ale -10%
Fjällräven

Fjällräven Abisko Friluft 35 M/L

Patina Green
Fjällräven Abisko Friluft 35 M/L - Patina Green Hengittävä ja erinomaisen kantomukavuuden omaava kevyt ja kestävä reppu – täydellinen patikointiin jopa lämpimissä/kosteissa ilmanaloissa....
(0)
179,00 €Ovh. 199,00 €
Heti omasta varastosta 1 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Fjällräven Abisko Friluft 35 S/M - Rinkat - 7323450939960 - 1
Fjällräven Abisko Friluft 35 S/M - Rinkat - 7323450939960 - 2
Fjällräven

Fjällräven Abisko Friluft 35 S/M

Navy
Fjällräven Abisko Friluft 35 S/M - Navy Hengittävä ja erinomaisen kantomukavuuden omaava kevyt ja kestävä reppu – täydellinen patikointiin jopa lämpimissä/kosteissa ilmanaloissa. Kevyessä...
(0)
199,00 €
Heti omasta varastosta 1 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Fjällräven Abisko Friluft 45 M/L - Rinkat - 7323450939946 - 1
Fjällräven Abisko Friluft 45 M/L - Rinkat - 7323450939946 - 2
Fjällräven

Fjällräven Abisko Friluft 45 M/L

Navy
Fjällräven Abisko Friluft 45 M/L - Navy Hengittävä ja erinomaisen kantomukavuuden omaava kevyt ja kestävä reppu – täydellinen patikointiin jopa lämpimissä/kosteissa ilmanaloissa. Kevyessä...
(0)
219,00 €
Heti omasta varastosta 1 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Fjällräven Abisko Friluft 45 M/L - Rinkat - 7323450939953 - 1
Fjällräven Abisko Friluft 45 M/L - Rinkat - 7323450939953 - 2
Fjällräven

Fjällräven Abisko Friluft 45 M/L

Patina Green
Fjällräven Abisko Friluft 45 M/L - Patina Green Hengittävä ja erinomaisen kantomukavuuden omaava kevyt ja kestävä reppu – täydellinen patikointiin jopa lämpimissä/kosteissa ilmanaloissa....
(2)
219,00 €
Heti omasta varastosta 1 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Fjällräven Abisko Friluft 45 S/M - Rinkat - 7323450939922 - 1
Fjällräven Abisko Friluft 45 S/M - Rinkat - 7323450939922 - 2
Fjällräven

Fjällräven Abisko Friluft 45 S/M

Navy
Fjällräven Abisko Friluft 45 S/M -Navy Hengittävä ja erinomaisen kantomukavuuden omaava kevyt ja kestävä reppu – täydellinen patikointiin jopa lämpimissä/kosteissa ilmanaloissa. Kevyessä...
(0)
209,00 €
Heti omasta varastosta 2 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Fjällräven Abisko Friluft 45 S/M - Rinkat - 7323450939939 - 1
Fjällräven Abisko Friluft 45 S/M - Rinkat - 7323450939939 - 2
Fjällräven

Fjällräven Abisko Friluft 45 S/M

Patina Green
Fjällräven Abisko Friluft 45 S/M - Patina Green Hengittävä ja erinomaisen kantomukavuuden omaava kevyt ja kestävä reppu – täydellinen patikointiin jopa lämpimissä/kosteissa ilmanaloissa....
(0)
209,00 €
Heti omasta varastosta 2 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Fjällräven Abisko Hike 35 M/L - Rinkat - 7323450842345 - 1
Fjällräven Abisko Hike 35 M/L - Rinkat - 7323450842345 - 2
Fjällräven

Fjällräven Abisko Hike 35 M/L

Iron Grey
Fjällräven Abisko Hike 35 on monipuolinen reppu joka sopii kevyeen vaellukseen. Reppu on valmistettu kierrätetystä nylonista ja siinä on säädettävä selänpituus, pehmustetut olkaimet ja...
(0)
219,00 €
Heti omasta varastosta 2 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Fjällräven Abisko Hike 35 M/L - Rinkat - 7323450842376 - 1
Fjällräven Abisko Hike 35 M/L - Rinkat - 7323450842376 - 2
Fjällräven

Fjällräven Abisko Hike 35 M/L

Patina Green
Fjällräven Abisko Hike 35 on monipuolinen reppu joka sopii kevyeen vaellukseen. Reppu on valmistettu kierrätetystä nylonista ja siinä on säädettävä selänpituus, pehmustetut olkaimet ja...
(0)
219,00 €
Heti omasta varastosta 1 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Fjällräven Abisko Hike 35 S/M - Rinkat - 7323450842406 - 2
Fjällräven Abisko Hike 35 S/M - Rinkat - 7323450842406 - 3
Fjällräven

Fjällräven Abisko Hike 35 S/M

Navy
Fjällräven Abisko Hike 35 S/M reppu on mainio kevyeen vaellukseen mm. mökiltä mökille. Materiaalina on käyetty 100% kierrätettyä nylonia ja repussa on tuulettava ilmaverkko selässä ja...
(0)
219,00 €
Heti omasta varastosta 1 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Fjällräven Abisko Hike Foldsack - Päiväreput - 7323450842307 - 1
Fjällräven Abisko Hike Foldsack - Päiväreput - 7323450842307 - 2
Fjällräven

Fjällräven Abisko Hike Foldsack

Iron Grey
Fjällräven Abisko Hike Foldsack on monipuolinen ja kevyt 25 litran reppu. Reppu soveltuu mainiosti päiväretkille ja matkoille.
(0)
159,00 €
Tuote tilapäisesti loppu
Fjällräven Abisko Hip Pack 6 - Vyölaukut - 7323451088452 - 1
Fjällräven Abisko Hip Pack 6 - Vyölaukut - 7323451088452 - 2
Fjällräven

Fjällräven Abisko Hip Pack 6

Black
Fjällräven Absisko Hip Pack 6 - Black Käytännöllinen, hyvin istuva vyölaukku on suunniteltu aktiiviseen ulkoiluun. Päämateriaali on kierrätettyä polyamidia, ja laukun takaosa on saumatonta...
(0)
89,00 €
Tuote tilapäisesti loppu
Fjällräven Abisko Hybrid Trail Trs M #48 - Outdoor housut - 7323451082115 - 1
Fjällräven Abisko Hybrid Trail Trs M #48 - Outdoor housut - 7323451082115 - 2
Fjällräven

Fjällräven Abisko Hybrid Trail Trs M #48

Black
Fjällräven Abisko Hybrid Trail Trousers M - Black Monipuoliset vaellushousut aidolla Fjällrävenin tyylillä. Miesten Abisko Hybrid Trail Trousers -housujen etuosa on valmistettu G-1000 Lite...
(0)
199,90 €
Useita vaihtoehtoja
Fjällräven Abisko Lite 3 - Teltat ja tarvikkeet - 7323450206987 - 1
Fjällräven Abisko Lite 3 - Teltat ja tarvikkeet - 7323450206987 - 2
Fjällräven

Fjällräven Abisko Lite 3

Pine Green
53303-616 - Pine Green Fjällräven Abisko Lite 3 teltta on kevyt kolmen hengen vaellusteltta absidilla. Teltan rakenne on optimoitu niin, että paino on saatu pysymääimman keveänä. Neljän...
(0)
719,00 €
Heti omasta varastosta 1 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Fjällräven Abisko Softpack 16 - Päiväreput - 7323451088469 - 1
Fjällräven Abisko Softpack 16 - Päiväreput - 7323451088469 - 2
Fjällräven

Fjällräven Abisko Softpack 16

Mustard Yellow
Fjällräven Abisko Softpack 16 - Mustard Yellow Tässä on monipuolinen päiväreppu, jota olet odottanut. 16 litran tilavuus ja lukuisat tekniset ominaisuudet tekevät Abisko Softpack 16 -repusta...
(1)
95,90 €
Heti omasta varastosta 1 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Fjällräven Abisko Summer - Makuupussit - 7323451091391 - 1
Fjällräven Abisko Summer - Makuupussit - 7323451091391 - 2
Fjällräven

Fjällräven Abisko Summer

Olive
Abisko Summer -makuupussi soveltuu erityisen hyvin lämpimien kuukausien yöpymisiin niin telttaillessa, tuvalta tuvalle vaellettaessa tai matkustettaessa. Synteettinen PrimaLoft®-täyte on kehitetty...
(0)
139,00 €
Heti omasta varastosta 2 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Fjällräven Abisko Three Seasons Long - Makuupussit - 7323451091353 - 1
Fjällräven Abisko Three Seasons Long - Makuupussit - 7323451091353 - 2
Fjällräven

Fjällräven Abisko Three Seasons Long

Olive
Abisko Three Seasons Long on luotettava kolmen vuodenajan makuupussi joka sopii täydellisesti retkeilyyn ja vaelluksille.
(1)
199,00 €
Heti omasta varastosta 1 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Fjällräven Abisko Three Seasons Regular - Makuupussit - 7323451091346 - 1
Fjällräven Abisko Three Seasons Regular - Makuupussit - 7323451091346 - 2
Fjällräven

Fjällräven Abisko Three Seasons Regular

Olive
Abisko Three Seasons Long on luotettava kolmen vuodenajan makuupussi joka spoii täydellisesti retkeilyyn ja vaelluksille.
(0)
199,00 €
Heti omasta varastosta 1 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Fjällräven Abisko Three Seasons W - Makuupussit - 7323451091360 - 1
Fjällräven Abisko Three Seasons W - Makuupussit - 7323451091360 - 2
Fjällräven

Fjällräven Abisko Three Seasons W

Olive
Fjällräven Abisko Three Seasons W — Olive on mukava kolmen vuodenajan keinokuitumakuupussi vaelluksille ja retkeilyyn. Muotoiltu erityisesti naisille.
(0)
189,00 €
Heti omasta varastosta 2 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Fjällräven Abisko Two Seasons Long - Makuupussit - 7323451091384 - 1
Fjällräven Abisko Two Seasons Long - Makuupussit - 7323451091384 - 2
Fjällräven

Fjällräven Abisko Two Seasons Long

Olive
Fjällräven Abisko Two Seasons Long - Olive - Makuupussi Luotettava kahden vuodenajan makuupussi, joka on suunniteltu enintään 200 cm pitkille käyttäjille. Sopii täydellisesti vaelluksille ja...
(0)
179,00 €
Heti omasta varastosta 1 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Fjällräven Abisko Two Seasons Reg - Makuupussit - 7392158927883 - 1
Fjällräven Abisko Two Seasons Reg - Makuupussit - 7392158927883 - 2
Fjällräven

Fjällräven Abisko Two Seasons Reg

Atlantic Blue
62709-567 - Atlantic Blue Fjällräven Abisko Two Seasons Reg on tekninen, kahden vuodenajan keinokuitumakuupussi, joka lämmittää hyvin ja on kevyt ja käytännöllinen. Supreme Microloft -täyte...
(0)
159,00 €
Tilattavissa
Tulossa erä varastoon 1 kpl (päivämäärää ei vahvistettu)
Fjällräven Abisko Two Seasons Regular - Makuupussit - 7323451091377 - 1
Fjällräven Abisko Two Seasons Regular - Makuupussit - 7323451091377 - 2
Fjällräven

Fjällräven Abisko Two Seasons Regular

Olive
Luotettava, kahden vuodenajan makuupussi sopii täydellisesti vaelluksille ja retkeilyyn. Se on valmistettu kierrätysmateriaaleista, jotka säästävät niin selkääsi kuin luontoa....
(0)
179,00 €
Heti omasta varastosta 1 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Fjällräven Abisko Two Seasons W - Makuupussit - 7323451091414 - 1
Fjällräven Abisko Two Seasons W - Makuupussit - 7323451091414 - 2
Fjällräven

Fjällräven Abisko Two Seasons W

Olive
Luotettava, erityisesti naisille suunniteltu, kahden vuodenajan makuupussi sopii täydellisesti vaelluksille ja retkeilyyn. Abisko Two Seasons W on valmistettu kierrätetyistä materiaaleista, jotka...
(0)
179,00 €
Heti omasta varastosta 1 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Fjällräven Byron Hat Thin pipo - Päähineet - 7323450347833 - 1
Fjällräven

Fjällräven Byron Hat Thin pipo

550 Black
Fjällräven Byron Hat Thin on kevyt ja lämmin joustinneulepipo lampaanvillasta, ohuempi versio suositusta Byron Hat -piposta.
(0)
35,90 €
Tuote tilapäisesti loppu
Fjällräven Byron Hat pipo - Päähineet - 7323450390389 - 1
Ale -27%
Fjällräven

Fjällräven Byron Hat pipo

Graphite
Fjällräven Byron Hat on lämmin joustinneulepipo kestävästä lampaanvillasta.
(0)
29,90 €Ovh. 40,90 €
Heti omasta varastosta 1 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Fjällräven Classic Knit Hat pipo - Päähineet - 7323450792671 - 1
Fjällräven Classic Knit Hat pipo - Päähineet - 7323450792671 - 2
Ale -27%
Fjällräven

Fjällräven Classic Knit Hat pipo

Deep Forest
Fjällräven Classic Knit neulepipo pehmeää ja taipuisaa merinovillaa, joka ei kutita. Erinomainen sekä jokapäiväiseen käyttöön että ulkoilmaelämään, sillä villa siirtää kosteutta pois...
(0)
29,90 €Ovh. 40,90 €
Heti omasta varastosta 1 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Fjällräven Expedition Pack Down Hoodie Miehille - Toppatakit - 7323450636845 - 1
Fjällräven Expedition Pack Down Hoodie Miehille - Toppatakit - 7323450636845 - 2
Fjällräven

Fjällräven Expedition Pack Down Hoodie Miehille

Navy
Expedition Pack Down Hoodie talvitakki on kevyt ja joustava hupullinen untuvatakki talviaktiviteetteihin. Erinomainen kuoritakin päällä tai alla tuomassa lisälämpöä.
(0)
329,00 €
Useita vaihtoehtoja
Fjällräven Fjällglim Shirt kauluspaita - Paidat - 7323450056407 - 1
Fjällräven Fjällglim Shirt kauluspaita - Paidat - 7323450056407 - 2
Fjällräven

Fjällräven Fjällglim Shirt kauluspaita

Autumn Leaf
Fjällräven Fjällglim Shirt M kauluspaita on kevyt ja lämmin vaelluspaita, jossa leveä mitoitus. Paita on valmistettu teknisestä polyesteriflanellista, joka toimii erinomaisena eristeenä...
(0)
99,00 €
Useita vaihtoehtoja
Fjällräven Foldsack No.1 - Päiväreput - 7392158958177 - 1
Fjällräven

Fjällräven Foldsack No.1

Black
24210-550 Foldsack No. 1 - Black Valmistettu erikoisvahvasta ja kestävästä materiaalista. Suuri päälokero, jossa on pohjastaan pehmustettu sisätasku enintään 15 tuuman kannettavalle...
(1)
129,00 €
Heti omasta varastosta 3 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Fjällräven Färden Crossbody - Reput ja laukut - 7323451155482 - 1
Fjällräven Färden Crossbody - Reput ja laukut - 7323451155482 - 2
Fjällräven

Fjällräven Färden Crossbody

560 Navy
Fjällräven Färden Crossbody pitää tavarasi turvassa ja kuivana.
(0)
129,00 €
Heti omasta varastosta 1 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä