Fjällräven

Fjällräven -tuotteet tunnistat tutusta kettulogosta, sekä tuotteeseen ommellusta pienestä ruotsinlipusta. Fjällräven on osa Fenix Outdoor konsernia, kuten mm. Primus.

Fjällräven on koko yli 50-vuotisen historiansa ajan halunnut valmistaa tuotteita yhden kantavan teeman mukaan: Valmistaa tuotteita, joiden avulla ihmisten on helpompi nauttia luonnosta.

Fjällrävenin perustaja Åke Nordin oli vasta 14-vuotias, kun hän omaa partiovaellustaan varten rakensi puusta omalle repulleen rungon. Åke oli lukenut lehdestä, että repun painon tulisi olla ylhäällä ja mahdollisimman lähellä selkää. Hän ei pitänyt lainkaan sen aikaisista repuista, jotka roikkuivat alaselässä kuormittaen selkää. Åken reppu sai heti paljon kiinnostusta kanssavaeltajilta ja hän saikin heti useita tilauksia. Tämä oli alkusysäys Åken kotikaupunkiinsa, Örnsköldsvikiin perustettavalle yritykselle, Fjällrävenille.

Fjällräven Klassikot

Vaikka vuonna 1978 julkaistu Kånken -reppu onkin ehdoton ja tunnetuin Fjällräven klassikko, löytyy klassikkoja enemmänkin. Tällaisia tuotteita ovat mm. Grönland -takki vuodelta 1968, Expedition Dun -takki vuodelta 1974 ja Vidda -housut vuodelta 1999. Lisäksi monet Fjällräven -tuotteet kuten Keb Trousers -housut ja Kajka -reppu ovat saaneet useita palkintoja ympäristöyställisyydestään sekä käytettävyydestään.

Fjällrävenin vuonna 1960 alkanut vaellus parempien retkeily varusteiden sekä helpomman luonnosta nauttimisen puolesta jatkuu edelleen. Uusia klassikoita halutaan edelleen luoda ja Fjällräven onkin panostanut erityisesti ympäristöystävällisten tuotteiden valmistukseen, kuten esimerkiksi 95% kierrätetyistä muovipuolloista valmistettuihin Re-Kånken -reppuihin.

Katso myös Fjällrävenin tunnetuimman tuotteet: Kånken -reput.

Fjällräven Tuotteet
Fjällräven Färden Duffel 50 - Laukut - 7323451061806 - 1
Fjällräven Färden Duffel 50 - Laukut - 7323451061806 - 2
Fjällräven

Fjällräven Färden Duffel 50

Coal Black
Fjällräven Färden Duffel 50 on vettähylkivä ja kestävä duffelilaukku matkakayttöön. Duffeli on valmistettu kierrätetystä polyamidista, jossa TPE-lainointi. Mukavat olkahihnat on muotoiltu...
(0)
169,00 €
Heti omasta varastosta 2 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Fjällräven Färden Duffel 80 - Laukut - 7323451061837 - 1
Fjällräven Färden Duffel 80 - Laukut - 7323451061837 - 2
Fjällräven

Fjällräven Färden Duffel 80

Green
Fjällräven Färden Duffel 80 on vettähylkivä ja kestävä duffelilaukku matkakayttöön. Duffeli on valmistettu kierrätetystä polyamidista, jossa TPE-lainointi.
(0)
189,00 €
Heti omasta varastosta 2 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Fjällräven Färden Necessity Bag - Laukut - 7323451061332 - 1
Fjällräven Färden Necessity Bag - Laukut - 7323451061332 - 2
Fjällräven

Fjällräven Färden Necessity Bag

Coal Black
Fjällräven Färden Necessity Bag on kätevän mallinen hygieniatarvikkeille tai muille tavaroille pikkulaukku. Necessity Bag -laukun lukuisat lokerot ja taskut auttavat pitämään tavarasi...
(0)
62,90 €
Heti omasta varastosta 3 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Fjällräven Färden Necessity Bag - Laukut - 7323451061349 - 1
Fjällräven Färden Necessity Bag - Laukut - 7323451061349 - 2
Fjällräven

Fjällräven Färden Necessity Bag

Green
Fjällräven Färden Necessity Bag on kätevän mallinen hygieniatarvikkeille tai muille tavaroille pikkulaukku. Necessity Bag -laukun lukuisat lokerot ja taskut auttavat pitämään tavarasi...
(0)
62,90 €
Heti omasta varastosta 2 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Fjällräven Greenland Pocket - Fjällräven Pocket - 7323450989804 - 1
Fjällräven

Fjällräven Greenland Pocket

Khaki dust
Fjällräven Greenland Pocket. Päälokeron sisällä on tasku matkapuhelimelle. Takana vetoketjullinen arvoesinetasku ja olkahihna on säädettävissä.
(0)
65,90 €
Heti omasta varastosta 1 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Fjällräven Greenland Travel Wax 20 g - Hoitoaineet - 7392158295326 - 1
Fjällräven

Fjällräven Greenland Travel Wax 20 g

G1000-kankaan hoitovaha 20 grammaa
Fjällräven Greenland Travel Wax on luonnonmukainen tapa vahvistaa Fjällräven G1000 -kankaasta valmistettujen vaatteiden vedenpitävyyttä ja kulutuksenkestoa. Se pidentää vaatteen käyttöikää...
(0)
6,95 €
Heti omasta varastosta yli 3 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Fjällräven Ground Sheet makuualusta - Retkipatjat - 7392158012565 - 1
Fjällräven

Fjällräven Ground Sheet makuualusta

Makuualusta
Fjällräven Ground Sheet 14mm makuualusta on klassinen, paksu alusta, joka eristää kylmän ilman ja parantaa nukkumismukavuutta.
(0)
69,90 €
Heti omasta varastosta 1 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Fjällräven High Coast Crossbody - Reput ja laukut - 7323451017865 - 1
Fjällräven High Coast Crossbody - Reput ja laukut - 7323451017865 - 2
Fjällräven

Fjällräven High Coast Crossbody

221 clay
Fjällräven High Coast Crossbody on erittäin kevyt ja toimiva crossbody -laukku. Pehmustettu, säädettävä poikkivartalohihna on irrotettavissa, joten sitä voidaan käyttää myös varustekassina...
(1)
59,90 €
Heti omasta varastosta 1 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Fjällräven High Coast Crossbody - Reput ja laukut - 7323451156038 - 1
Fjällräven High Coast Crossbody - Reput ja laukut - 7323451156038 - 2
Fjällräven

Fjällräven High Coast Crossbody

452 Lavender Mist
Fjällräven High Coast Crossbody on erittäin kevyt ja toimiva crossbody -laukku. Pehmustettu, säädettävä poikkivartalohihna on irrotettavissa, joten sitä voidaan käyttää myös varustekassina...
(0)
59,90 €
Heti omasta varastosta 1 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Fjällräven High Coast Crossbody - Reput ja laukut - 7323450899134 - 1
Fjällräven High Coast Crossbody - Reput ja laukut - 7323450899134 - 2
Fjällräven

Fjällräven High Coast Crossbody

Black
Fjällräven High Coast Crossbody on erittäin kevyt ja toimiva crossbody -laukku. Pehmustettu, säädettävä poikkivartalohihna on irrotettavissa, joten sitä voidaan käyttää myös varustekassina...
(0)
59,90 €
Heti omasta varastosta 3 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Fjällräven High Coast Crossbody - Reput ja laukut - 7323451088872 - 1
Fjällräven High Coast Crossbody - Reput ja laukut - 7323451088872 - 2
Fjällräven

Fjällräven High Coast Crossbody

Blackberry
Fjällräven High Coast Crossbody - Blackberry Fjällräven High Coast Crossbody on erittäin kevyt ja toimiva crossbody -laukku. Pehmustettu, säädettävä poikkivartalohihna on irrotettavissa...
(0)
59,90 €
Heti omasta varastosta 2 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Fjällräven High Coast Crossbody - Reput ja laukut - 7323450899127 - 1
Fjällräven High Coast Crossbody - Reput ja laukut - 7323450899127 - 2
Fjällräven

Fjällräven High Coast Crossbody

Dawn Blue
Fjällräven High Coast Crossbody on erittäin kevyt ja toimiva crossbody -laukku. Pehmustettu, säädettävä poikkivartalohihna on irrotettavissa, joten sitä voidaan käyttää myös varustekassina...
(0)
59,90 €
Heti omasta varastosta yli 3 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Fjällräven High Coast Crossbody - Reput ja laukut - 7323451061899 - 1
Fjällräven High Coast Crossbody - Reput ja laukut - 7323451061899 - 2
Fjällräven

Fjällräven High Coast Crossbody

Mountain Green
Fjällräven High Coast Crossbody on erittäin kevyt ja toimiva crossbody -laukku. Pehmustettu, säädettävä poikkivartalohihna on irrotettavissa, joten sitä voidaan käyttää myös varustekassina...
(1)
59,90 €
Heti omasta varastosta 1 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Fjällräven High Coast Crossbody - Reput ja laukut - 7323450899141 - 1
Fjällräven High Coast Crossbody - Reput ja laukut - 7323450899141 - 2
Fjällräven

Fjällräven High Coast Crossbody

Navy
Fjällräven High Coast Crossbody on erittäin kevyt ja toimiva crossbody -laukku. Pehmustettu, säädettävä poikkivartalohihna on irrotettavissa, joten sitä voidaan käyttää myös varustekassina...
(0)
59,90 €
Heti omasta varastosta yli 3 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Fjällräven High Coast Crossbody - Reput ja laukut - 7323450938086 - 1
Fjällräven High Coast Crossbody - Reput ja laukut - 7323450938086 - 2
Fjällräven

Fjällräven High Coast Crossbody

Sunset Orange
Fjällräven High Coast Crossbody on erittäin kevyt ja toimiva crossbody -laukku. Pehmustettu, säädettävä poikkivartalohihna on irrotettavissa, joten sitä voidaan käyttää myös varustekassina...
(0)
59,90 €
Heti omasta varastosta 1 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Fjällräven High Coast Duffel 22 - Päiväreput - 7323451017759 - 1
Fjällräven High Coast Duffel 22 - Päiväreput - 7323451017759 - 2
Ale -28%
Fjällräven

Fjällräven High Coast Duffel 22

Clay
Fjällräven High Coast Duffel 22 on täydellinen laukku viikonloppureissuille.
(0)
79,00 €Ovh. 109,00 €
Heti omasta varastosta 1 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Fjällräven High Coast Duffel 36 - Päiväreput - 7323451017414 - 1
Fjällräven High Coast Duffel 36 - Päiväreput - 7323451017414 - 2
Fjällräven

Fjällräven High Coast Duffel 36

Black
Fjällräven High Coast Duffel 36 on täydellinen laukku pidemmille viikonloppureissuille.
(0)
119,00 €
Heti omasta varastosta 3 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Fjällräven High Coast Duffel 36 - Päiväreput - 7323451017407 - 1
Fjällräven High Coast Duffel 36 - Päiväreput - 7323451017407 - 2
Fjällräven

Fjällräven High Coast Duffel 36

Clay
Fjällräven High Coast Duffel 36 on täydellinen laukku pidemmille viikonloppureissuille.
(0)
119,00 €
Heti omasta varastosta 2 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Fjällräven High Coast Duffel 36 - Päiväreput - 7323451017391 - 1
Fjällräven High Coast Duffel 36 - Päiväreput - 7323451017391 - 2
Fjällräven

Fjällräven High Coast Duffel 36

Mellow Yellow
Fjällräven High Coast Duffel 36 on täydellinen laukku pidemmille viikonloppureissuille.
(0)
119,00 €
Heti omasta varastosta 1 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Fjällräven High Coast Duffel 36 - Päiväreput - 7323451017421 - 1
Fjällräven High Coast Duffel 36 - Päiväreput - 7323451017421 - 2
Fjällräven

Fjällräven High Coast Duffel 36

Navy
Fjällräven High Coast Duffel 36 on täydellinen laukku pidemmille viikonloppureissuille.
(0)
119,00 €
Heti omasta varastosta yli 3 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Fjällräven High Coast Duffel 36 - Päiväreput - 7323451017438 - 1
Fjällräven High Coast Duffel 36 - Päiväreput - 7323451017438 - 2
Fjällräven

Fjällräven High Coast Duffel 36

Patina Green
Fjällräven High Coast Duffel 36 on täydellinen laukku pidemmille viikonloppureissuille.
(0)
119,00 €
Heti omasta varastosta yli 3 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Fjällräven High Coast Foldsack 24 - Päiväreput - 7323451205187 - 1
Fjällräven High Coast Foldsack 24 - Päiväreput - 7323451205187 - 2
Fjällräven

Fjällräven High Coast Foldsack 24

Black Oak
High Coast Foldsack 24 on kevyt ja monikäyttöinen päiväreppu kierrätetystä nailonista. Taiteltavan sulkumekanismin ansiosta repun päälokeron kokoa on mahdollista säätää, ja pienet esineet...
(0)
89,00 €
Heti omasta varastosta 2 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Fjällräven High Coast Foldsack 24 - Päiväreput - 7323451088834 - 1
Fjällräven High Coast Foldsack 24 - Päiväreput - 7323451088834 - 2
Fjällräven

Fjällräven High Coast Foldsack 24

Blackberry
Fjällräven High Coast Foldsack 24 - Blackberry Fjällräven High Coast Foldsack 24 on kevyt ja monikäyttöinen päiväreppu kierrätetystä nailonista. Taiteltavan sulkumekanismin ansiosta repun...
(1)
89,00 €
Heti omasta varastosta 1 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Fjällräven High Coast Foldsack 24 - Päiväreput - 7323450989842 - 1
Fjällräven High Coast Foldsack 24 - Päiväreput - 7323450989842 - 2
Fjällräven

Fjällräven High Coast Foldsack 24

Clay
Fjällräven High Coast Foldsack 24 on kevyt ja monikäyttöinen päiväreppu kierrätetystä nailonista. Taiteltavan sulkumekanismin ansiosta repun päälokeron kokoa on mahdollista säätää, ja...
(0)
89,00 €
Heti omasta varastosta 2 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Fjällräven High Coast Foldsack 24 - Päiväreput - 7323451061844 - 1
Fjällräven High Coast Foldsack 24 - Päiväreput - 7323451061844 - 2
Fjällräven

Fjällräven High Coast Foldsack 24

Mountain Green
Fjällräven High Coast Foldsack 24 on kevyt ja monikäyttöinen päiväreppu kierrätetystä nailonista. Taiteltavan sulkumekanismin ansiosta repun päälokeron kokoa on mahdollista säätää, ja...
(0)
89,00 €
Heti omasta varastosta 1 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Fjällräven High Coast Foldsack 24 - Päiväreput - 7323450598181 - 1
Fjällräven High Coast Foldsack 24 - Päiväreput - 7323450598181 - 2
Fjällräven

Fjällräven High Coast Foldsack 24

Navy
High Coast Foldsack 24 on kevyt ja monikäyttöinen päiväreppu kierrätetystä nailonista. Taiteltavan sulkumekanismin ansiosta repun päälokeron kokoa on mahdollista säätää, ja pienet esineet...
(0)
89,00 €
Heti omasta varastosta 1 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Fjällräven High Coast Foldsack 24 - Päiväreput - 7323450752729 - 1
Fjällräven High Coast Foldsack 24 - Päiväreput - 7323450752729 - 2
Fjällräven

Fjällräven High Coast Foldsack 24

Patina Green
Fjällräven High Coast Foldsack 24 on kevyt ja monikäyttöinen päiväreppu kierrätetystä nailonista. Taiteltavan sulkumekanismin ansiosta repun päälokeron kokoa on mahdollista säätää, ja...
(0)
89,00 €
Heti omasta varastosta 1 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Fjällräven High Coast Foldsack 24 - Päiväreput - 7323450598150 - 1
Fjällräven High Coast Foldsack 24 - Päiväreput - 7323450598150 - 2
Fjällräven

Fjällräven High Coast Foldsack 24

Shark Grey
Fjällräven High Coast Foldsack 24 on kevyt ja monikäyttöinen päiväreppu kierrätetystä nailonista. Taiteltavan sulkumekanismin ansiosta repun päälokeron kokoa on mahdollista säätää, ja...
(0)
89,00 €
Heti omasta varastosta 1 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Fjällräven High Coast Hip Pack - Vyölaukut - 7323451088841 - 1
Fjällräven High Coast Hip Pack - Vyölaukut - 7323451088841 - 2
Fjällräven

Fjällräven High Coast Hip Pack

Blackberry
Fjällräven High Coast Hip Pack - Blackberry Fjällräven High Coast Hip Pack. Kevyt, kompakti ja erinomainen kaikkia pikkutavaroita varten – High Coast Hip Pack on minimalistinen vyölaukku...
(0)
59,00 €
Heti omasta varastosta 1 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Fjällräven High Coast Hip Pack - Vyölaukut - 7323450989866 - 4
Fjällräven High Coast Hip Pack - Vyölaukut - 7323450989866 - 5
Fjällräven

Fjällräven High Coast Hip Pack

Clay
Fjällräven High Coast Hip Pack. Kevyt, kompakti ja erinomainen kaikkia pikkutavaroita varten – High Coast Hip Pack on minimalistinen vyölaukku vedenpitävästä, 100 % kierrätetystä nailonista....
(0)
59,00 €
Heti omasta varastosta 1 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Fjällräven High Coast Hip Pack - Vyölaukut - 7323450598242 - 1
Fjällräven High Coast Hip Pack - Vyölaukut - 7323450598242 - 2
Fjällräven

Fjällräven High Coast Hip Pack

Green
Fjällräven High Coast Hip Pack. Kevyt, kompakti ja erinomainen kaikkia pikkutavaroita varten – High Coast Hip Pack on minimalistinen vyölaukku vedenpitävästä, 100 % kierrätetystä nailonista....
(0)
59,00 €
Heti omasta varastosta 3 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Fjällräven High Coast Hip Pack - Vyölaukut - 7323450989859 - 1
Fjällräven High Coast Hip Pack - Vyölaukut - 7323450989859 - 2
Ale -34%
Fjällräven

Fjällräven High Coast Hip Pack

Mellow Yellow
Fjällräven High Coast Hip Pack. Kevyt, kompakti ja erinomainen kaikkia pikkutavaroita varten – High Coast Hip Pack on minimalistinen vyölaukku vedenpitävästä, 100 % kierrätetystä nailonista....
(0)
39,00 €Ovh. 59,00 €
Heti omasta varastosta 1 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Fjällräven High Coast Hip Pack - Vyölaukut - 7323451061851 - 1
Fjällräven High Coast Hip Pack - Vyölaukut - 7323451061851 - 2
Fjällräven

Fjällräven High Coast Hip Pack

Mountain Green
Fjällräven High Coast Hip Pack. Kevyt, kompakti ja erinomainen kaikkia pikkutavaroita varten – High Coast Hip Pack on minimalistinen vyölaukku vedenpitävästä, 100 % kierrätetystä nailonista....
(0)
59,00 €
Heti omasta varastosta 3 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Fjällräven High Coast Pocket - Fjällräven Pocket - 7323451156069 - 1
Fjällräven High Coast Pocket - Fjällräven Pocket - 7323451156069 - 2
Fjällräven

Fjällräven High Coast Pocket

452 Lavender Mist
High Coast Pocket on minimalistinen olka- ja vyölaukku, jonka pystyy kiinnittämään monella eri tapaa. Laukku on vedenpitävää 100% kierrätysnailonia.
(0)
39,90 €
Heti omasta varastosta 2 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Fjällräven High Coast Pocket - Fjällräven Pocket - 7323450680084 - 1
Fjällräven High Coast Pocket - Fjällräven Pocket - 7323450680084 - 2
Fjällräven

Fjällräven High Coast Pocket

Black
23226-550 - Black High Coast Pocket on minimalistinen olka- ja vyölaukku, jonka pystyy kiinnittämään monella eri tapaa. Laukku on vedenpitävää 100% kierrätysnailonia.
(1)
39,90 €
Heti omasta varastosta yli 3 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Fjällräven High Coast Pocket - Fjällräven Pocket - 7323451088865 - 1
Fjällräven High Coast Pocket - Fjällräven Pocket - 7323451088865 - 2
Fjällräven

Fjällräven High Coast Pocket

Blackberry
Fjällräven High Coast Pocket Fjällräven High Coast Pocket on kevyt, kompakti ja erinomainen kaikkia pikkutavaroita varten – High Coast Pocket on minimalistinen olka- ja vyölaukku jonka pystyy...
(0)
39,90 €
Heti omasta varastosta 2 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Fjällräven High Coast Pocket - Fjällräven Pocket - 7323450925369 - 1
Fjällräven High Coast Pocket - Fjällräven Pocket - 7323450925369 - 2
Fjällräven

Fjällräven High Coast Pocket

Dawn Blue
23226-543 - Dawn Blue High Coast Pocket on minimalistinen olka- ja vyölaukku, jonka pystyy kiinnittämään monella eri tapaa. Laukku on vedenpitävää 100% kierrätysnailonia....
(0)
39,90 €
Heti omasta varastosta 2 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Fjällräven High Coast Pocket - Fjällräven Pocket - 7323450680091 - 1
Fjällräven High Coast Pocket - Fjällräven Pocket - 7323450680091 - 2
Fjällräven

Fjällräven High Coast Pocket

Navy
High Coast Pocket on minimalistinen olka- ja vyölaukku, jonka pystyy kiinnittämään monella eri tapaa. Laukku on vedenpitävää 100% kierrätysnailonia.
(1)
39,90 €
Heti omasta varastosta 3 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Fjällräven High Coast Pocket - - Fjällräven Pocket - 7323451017841 - 1
Fjällräven High Coast Pocket - - Fjällräven Pocket - 7323451017841 - 2
Fjällräven

Fjällräven High Coast Pocket -

Clay
Fjällräven High Coast Pocket on minimalistinen olka- ja vyölaukku, jonka pystyy kiinnittämään monella eri tapaa. Laukku on vedenpitävää 100% kierrätysnailonia.
(0)
39,90 €
Heti omasta varastosta 1 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Fjällräven High Coast Pocket - - Fjällräven Pocket - 7323451061875 - 1
Fjällräven High Coast Pocket - - Fjällräven Pocket - 7323451061875 - 2
Fjällräven

Fjällräven High Coast Pocket -

Mountain Green
Fjällräven High Coast Pocket on minimalistinen olka- ja vyölaukku, jonka pystyy kiinnittämään monella eri tapaa. Laukku on vedenpitävää 100% kierrätysnailonia.
(0)
39,90 €
Heti omasta varastosta 1 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Fjällräven High Coast Pro Foldsack 26 - Päiväreput - 7323451204708 - 4
Fjällräven High Coast Pro Foldsack 26 - Päiväreput - 7323451204708 - 5
Fjällräven

Fjällräven High Coast Pro Foldsack 26

Black
Fjällräven High Coast Pro Foldsack on kevyt, monipuolinen, kierrätysmateriaaleista valmistettu päiväreppu, joka sopii erinomaisesti arkikäyttöön ja matkoille.
(0)
174,90 €
Heti omasta varastosta 2 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Fjällräven High Coast Totepack - Fjällräven Totepack - 7323451156076 - 1
Fjällräven High Coast Totepack - Fjällräven Totepack - 7323451156076 - 2
Fjällräven

Fjällräven High Coast Totepack

118 Fossil
Fjällräven High Coast Totepack - Fossil Päälokerossa on tietokonetasku, jossa on topattu pohja ja pieni vetoketjullinen tasku. Koko laukku voidaan viikata sen etutaskuun, kun sitä ei käytetä....
(0)
90,90 €
Heti omasta varastosta 3 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Fjällräven High Coast Totepack - Fjällräven Totepack - 7323450680046 - 1
Fjällräven High Coast Totepack - Fjällräven Totepack - 7323450680046 - 2
Fjällräven

Fjällräven High Coast Totepack

Green
23225-620 Fjällräven High Coast Totepack - Green Päälokerossa on tietokonetasku, jossa on topattu pohja ja pieni vetoketjullinen tasku. Koko laukku voidaan viikata sen etutaskuun, kun sitä ei...
(0)
90,90 €
Heti omasta varastosta 2 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Fjällräven Hunting Rain Cover 16-28 - Sadesuojat - 7323450522643 - 1
Fjällräven Hunting Rain Cover 16-28 - Sadesuojat - 7323450522643 - 2
Fjällräven

Fjällräven Hunting Rain Cover 16-28

Safety orange
Fjällräven Hunting Rain Cover Sadesuoja teipatuilla saumoilla 16 - 28-litraisille repuille. Käy esimerkiksi Singi 28- ja Singi Stubben -reppuihin, joissa on lisätaskut kiinnitettyinä....
(0)
35,90 €
Heti omasta varastosta 2 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Fjällräven Kajka 100 - Rinkat - 7323451021756 - 1
Fjällräven Kajka 100 - Rinkat - 7323451021756 - 2
Fjällräven

Fjällräven Kajka 100

Green
Fjällräven Kajka 100 on uudistunut! Kestävä, mukava ja toiminnallinen – melko vaatimattomasta ulkonäöstään huolimatta Kajka 100 on edistyksellinen, aitoa Fjällräven-henkeä huokuva rinkka....
(0)
429,00 €
Heti omasta varastosta 1 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Fjällräven Kajka 55 S/M - Rinkat - 7323451017636 - 1
Fjällräven Kajka 55 S/M - Rinkat - 7323451017636 - 2
Fjällräven

Fjällräven Kajka 55 S/M

Khaki Dust
Fjällräven Kajka 55 S/M on uudistunut! Kestävä, mukava ja toiminnallinen – melko vaatimattomasta ulkonäöstään huolimatta Kajka 55 on edistyksellinen, aitoa Fjällräven-henkeä huokuva...
(0)
345,00 €
Heti omasta varastosta 1 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Fjällräven Kajka 65 S/M - Rinkat - 7323451017698 - 1
Fjällräven Kajka 65 S/M - Rinkat - 7323451017698 - 2
Fjällräven

Fjällräven Kajka 65 S/M

Coal Black
Fjällräven Kajka 65 S/M on uudistunut! Kestävä, mukava ja toiminnallinen – melko vaatimattomasta ulkonäöstään huolimatta Kajka 65 on edistyksellinen, aitoa Fjällräven-henkeä huokuva...
(0)
329,00 €
Heti omasta varastosta 1 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Fjällräven Kajka 65 S/M - Rinkat - 7323451017711 - 1
Fjällräven Kajka 65 S/M - Rinkat - 7323451017711 - 2
Fjällräven

Fjällräven Kajka 65 S/M

Green
Fjällräven Kajka 65 S/M on uudistunut! Kestävä, mukava ja toiminnallinen – melko vaatimattomasta ulkonäöstään huolimatta Kajka 65 on edistyksellinen, aitoa Fjällräven-henkeä huokuva...
(0)
359,00 €
Heti omasta varastosta 2 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Fjällräven Kajka 75 M/L - Rinkat - 7323451017506 - 1
Fjällräven Kajka 75 M/L - Rinkat - 7323451017506 - 2
Fjällräven

Fjällräven Kajka 75 M/L

Coal Black
Fjällräven Kajka 75 M/L on uudistunut! Kestävä, mukava ja toiminnallinen – melko vaatimattomasta ulkonäöstään huolimatta Kajka 75 on edistyksellinen, aitoa Fjällräven-henkeä huokuva...
(0)
379,00 €
Heti omasta varastosta 1 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Fjällräven Kajka 85 - Rinkat - 7323451017568 - 1
Fjällräven Kajka 85 - Rinkat - 7323451017568 - 2
Fjällräven

Fjällräven Kajka 85

Coal Black
Fjällräven Kajka 85 on uudistunut! Kestävä, mukava ja toiminnallinen – melko vaatimattomasta ulkonäöstään huolimatta Kajka 85 on edistyksellinen, aitoa Fjällräven-henkeä huokuva rinkka....
(0)
379,00 €
Heti omasta varastosta 1 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Fjällräven Kajka X-Lätt 45 M/L - Rinkat - 7323451155666 - 1
Fjällräven Kajka X-Lätt 45 M/L - Rinkat - 7323451155666 - 2
Fjällräven

Fjällräven Kajka X-Lätt 45 M/L

118 Fossil
Fjällräven Kajka X-Lätt 45 M/L on kestävä ja kevyt rinkka, useilla toiminnallisilla ja helposti korjattavilla ominaisuuksilla.
(0)
329,00 €
Heti omasta varastosta 1 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Fjällräven Kajka X-Lätt 45 M/L - Rinkat - 7323451155673 - 1
Fjällräven Kajka X-Lätt 45 M/L - Rinkat - 7323451155673 - 2
Fjällräven

Fjällräven Kajka X-Lätt 45 M/L

620 Green
Fjällräven Kajka X-Lätt 45 M/L on kestävä ja kevyt rinkka, useilla toiminnallisilla ja helposti korjattavilla ominaisuuksilla.
(0)
329,00 €
Heti omasta varastosta 1 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Fjällräven Kajka X-Lätt 45 S/M - Rinkat - 7323451155642 - 1
Fjällräven Kajka X-Lätt 45 S/M - Rinkat - 7323451155642 - 2
Fjällräven

Fjällräven Kajka X-Lätt 45 S/M

118 Fossil
Fjällräven Kajka X-Lätt 45 S/M on kestävä ja kevyt rinkka, useilla toiminnallisilla ja helposti korjattavilla ominaisuuksilla.
(0)
329,00 €
Heti omasta varastosta 1 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Fjällräven Kajka X-Lätt 45 S/M - Rinkat - 7323451155659 - 1
Fjällräven Kajka X-Lätt 45 S/M - Rinkat - 7323451155659 - 2